Valokuvaaja Hannes Heikura on kuvannut yksinäisyyttä mm. kuvasarjoissa Dark Zone ja Walk Alone. Tämän päivän Hesarissa oli miehen kuolinilmoitus, jonka teksti jostain syystä liikutti:
"Once there was only dark. If you ask me the light's winning." (Rust Cohle, True Detective).
Rust Cohle on fiktiivinen hahmo kyseisestä erinomaisesta televisiosarjasta. Sarjan tunnussävel "Are you alright" on melkoinen korvamato. Sen laulaa Kari Hotakaisen suosikki Lucinda Williams. (Kari Hotakainen mainitsee laulajan jossain kirjassaan ja olen kuullut miehen kehuvan Williamsia haastattelussaan).
Kävin Kuopiossa oikein hienoilla 60-vuotispäivillä, joissa tarjottiin viiden ruokalajin illallinen viineineen. Kokki pyöri juhlasalissa näyttämässä kaulassaan roikkuvia komeita käätyjä. Päivänsankari oli lopettanut tupakoinnin, alkoholin käytön ja alkanut sen sijaan rampata neljä kertaa viikossa kuntosalilla. Juhlat loppuivatkin jo kymmenen jälkeen.
Tilaisuudessa esiintyi pianisti, viulisti ja kanttori-oopperalaulaja, joka lauloi mm. Kallavesj-laulun. Puheita pidettiin. Eräs vieras kertoi, kuinka juhlien isännän suomenpystykorva oli purrut miestä persaukseen. Muut puheet olivatkin sitten häpeämätöntä ylistystä. Päivänsankari on auttavainen, ahkera, älykäs, antelias, ihana isä, minä lisäisin vielä komea ja huumorintajuinen. Tässä tapauksessa kehumiselle on jonkinlaiset perusteet, mutta välillä juhlapuheita on kiusallista kuunnella. Kannattaa järjestää 60-vuotispäivät, sillä omiin hautajaisiinsa ei pääse ylistyksestä nauttimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti