Pakkokierrätys

Lähdin aamun jumppaan liian aikaisin ja istuskelin pukukopin kapealla penkillä liikuntasuorituksen alkamista odottaen. Keskustelimme turhasta krääsästä, jota kaikkien riittävän pitkään eläneiden kotiin kertyy. Eräs jumppaaja oli ratkaissut asian mielestään erinomaisesti. Hän täyttää turhan kipon karkeilla tai tarpeettoman maljakon kukilla ja vie kierosti tuliaisiksi tai antaa lahjaksi koko höskän sellofaaniin pakattuna. "Kukaan ei kehtaa kieltäytyä, kun lahjaksi saa", nainen sanoi vahingoniloisesti.

Olen turhaan tyrkyttänyt vanhoja astioitani ja liinavaatteitani lapsilleni, mutta eivät ne heille kelpaa. Eräs nuori kirjoitusystävänä sanoi, että sukulaiset tuovat heille kaikki ruman väriset lakanat ja pyyhkeet. Vaikka kierrätys on hyvä asia, niin onko pakko ottaa toisten hylkäämiä tavaroita?

Ex-anoppillani oli tapana tuoda meille astioita, joita hän ei katsonut enää tarvitsevansa. Minua se ärsytti, moni muukin asia ärsytti, sillä olin nuori ja typerä. Nyt olen vanhempi, mutta yhtä typerä. Heitin viimeisen masentavan ruskean kannun menemään pari vuotta sitten. Sittemmin huomasin, että samaa kannua myytiin vanhojen tavaroiden liikkeessä viidelläkympillä.

Minulta puuttuu keräilyvaisto (kirjat ovat kyllä heikkouteni) ja haluaisin kotini olevan selkeä. En pidä lehti- ja kirjakasoista, joita lojuu pöydilläni.

Yövyin ystävän luona, jolla on uusi mies, jota en ennestään tuntenut. Pariskunta joi eri keittimillä keitettyä kahvia, toinen piti tummemmasta ja toinen vaaleammasta paahdosta. Nuorena jompi kumpi olisi luopunut omastaan ja opetellut juomaan toisen kahvia ja alkanut nauttia siitä tai salaa katkeroitunut kahvinpavun paahtoasteesta. Tai vaihtoehtoisesti olisi riidelty loputtomiin siitä, miten kahvi kuuluu valmistaa.