Love and Peace!

Kaverini pelkäsi lapsena Pepe Willbergiä niin, että pillahti itkuun kun miehen naama ilmaantui televisioruudulle. Pepe Wilberg on ollut aina olemassa ja tulee kai olemaankin, niin hyvässä vedossa mies ja hänen äänensä on. Mies ei todennäköisesti enää pelota lapsia samassa määrin kuin aikoinaan. Kun Willberg lauloi komeasti  "Rööperiin mä kaipaan niin", palasin lapsuuden mummolaan, heinänkorret pistelivät paljaita jalkapohjia, uitiin koiraa ja syötiin kalakeiton kanssa mummon leipomaa ruisleipää, jolle siveltiin voita, jonka pinnalla kimmelsivät suolakiteet. Rööperiin kajahti mustasta matkaradiosta.

Suuren salin konsertissa kuultiin ensin itävältalaista yhtyettä MonaLisa Twins. Tytöt ovat muuttaneet Liverpooliin Beatlesien jalanjäljille ja ovat oikeasti kaksoset: toisen nimi on Mona ja toisen tietysti Lisa. Oikein taitavia tyttöjä, mutta heidän osuutensa oli hieman liian pitkä. Tauon jälkeen lavalle nousi suuri  Beat Less bändi jousisoittimineen solisteinaan Pepe Wilberg, Jay Goeppner (mies pomppi tasajalkaa, silleen, että nyt pidetään hauskaa ja niin pidettiinkin), Ringer Star (look alike Ringo, illan pelle: hän nosti molemmat kätensä ylös ja muodosti rauhanmerkin, Love and Peace!) sekä komeaääninen Jay Lewis. Lopussa keski-ikäinen yleisö pomppasi pystyyn ja kaikki solistit palasivat lavalle laulamaan Hey Juden. Lähelläni istunut noin kymmenvuotias poika nukkui siinä vaiheessa hyvin sikeästi. Kuopiolaiselle tutulleni ja Beatles-tietäjälle yhtye kolahti kahdeksanvuotiaana.

Istuimme vielä hetken Sorsapuistosalissa. E demonstroi tärkeän asian: hän levitti pöydälle ohjelmavihkosen, joka kuvasi jääkiekkokaukaloa. E piirsi sormellaan rajat ja maalivahdit. Jos joukkue luistelee vastapuolen kenttäpuoliskolle, niin se voittaa ottelun, sitä ei voi voittaa oman maalin ympärillä pyörimällä. Jääkiekkokenttä on ihmissuhteiden allegoria: pitää olla kiinnostuneempi toisista kuin itsestään.

Menin melkein kiittämään Pepe Wilbergiä, mutta olin siihen liian ujo, enkä riittävän juovuksissa.