Rautatieasemien hissit haisevat kammottavasti kuselle. Jos joutuu raahaamaan painavaa matkalaukkua, niin käyttäisi mielellään hissiä, mutta pienessä kopissa on pakko hengittää suun kautta eikä matkalaukkua uskalla laskea pissalaikulliselle lattialle. Yhden kerroksen pidättää tietysti hätätapauksessa henkeään. Mietin hissiin kusevien logiikkaa, kysyvätkö he muilta matkustajilta "Missä hissi on? Minun pitäisi päästä virtsaamaan."
Kurssikaverillani on vapaa-ajan asunto, ei oikein mökki, sillä se on rintamamiestalo täynnä ihania vanhoja tavaroita ja huonekaluja, joita pariskunta oli kerännyt vuosia. Teki mieli kosketella vanhoja pyykkipoikia, astioita, työkaluja, jopa hiustenkuivaaja oli vanha, painava, metallinen. Katseeni hakeutui jatkuvasti johonkin mielenkiintoiseen, jonka käyttötarkoitusta en tiennyt.
Minulla ei ole minkäänlaista keräilyviettiä. En kokoa kaappeihini Tupperwarea, Muumi mukeja tai vinyylilevyjjä. Minun on helppo luopua tavaroista.
Kävimme taidekeskus Salmelassa. Luin näyttelyluettelosta, että Marjatta Tapiolan öljymaalaus maksoi 700 euroa, kunnes huomasin sen hinnaksi 10 700. Taulu oli jo myyty.
1 kommentti:
Sama täällä! Muumimukeja on muutama, mutta niistä juodaan päivittäin. Kävin talvella Sara Hildenin museossa Marika Mäkelän näyttelyssä ja vaikka taulut ovat ihania, en kaipaa niitä seinilleni(eivät ne kyllä mahtuisikaan..), riittää, että ne ovat päässäni! Kävin Ateenassa 1989 ja minulla on sieltä ainoana muistona pienenpieni pala marmoria (varastettu maasta Agoralla) ja aina kun otan kiven käteeni ja suljen silmäni, muistan kaiken siellä näkemäni kauniin ja ruman.
Lähetä kommentti