Kävin hienossa lankakaupassa ja ostin itselleni villapaitalangat. Liikkeessä istui kaksi naista kutomassa, toinen oli pukeutunut villapaitaan, jonka pinta näytti sammalelta ja toisen yllä oli harmaa villainen vaate. Lattialla leikki jomman kumman jälkeläinen. Ostin kauniin väristä ylellistä lankaa, josta tulee laatikkovillapaita jos jaksan neuloa sen valmiiksi. Laatikkovillapaita on neliskanttinen muodoltaan, laatikon yläosaan neulotaan hihatyngät.
Etsin lankakorista sopivan kokoisia puikkoja. Puikot ja langat olivat kietoutuneet toisiinsa kuin kalaverkot. Heitin pois pari toiveikasta villapaidan alkua.
Sunnuntaina ajoimme Mäntyharjulle taidekeskus Salmelaan. Kesänäyttely avautui yhdeltätoista, jolloin sinne oli jopa jonoa. Töitä oli esillä päärakennuksessa, josta kävelimme vielä sillan yli, jonka toisella puolella työt levittäytyivät pariin taloon ja niiden piharakennuksiin. Teoksia oli myyty hämmästyttävän paljon, mutta olihan mukana varmoja nimiä kuten Marjatta Tapiola ja Marika Mäkelä.
Mitä osaisin näyttelystä sanoa? Mieleeni jäivät Piia Lehden puita syleilevät naiset (taiteilijan työt olivat pinnalta katsoen kauniita, mutta niissä on ripaus ahdistusta, joka teki niistä mielenkiintoisia), Tiina Kivisen mustan ja harmaan sävyiset kevyet työt, Helena Vaarin taidokkaat tekstiilityöt ja Asta Caplanin kauniit sisäkuvat (pöydät, jotka odottivat syöjiä, kirjoituskone, joka vei ajatukset menneeseen aikaan).
Näyttely oli kovin konservatiivinen, ei installaatioita, ei videoteoksia. Kukapa niitä sitäpaitsi ostaisikaan. Toiminnanjohtaja sukkuloi yleisön joukossa siihen malliin, että sai pelätä miehen kopauttavan olkapäähän ja myyvän jonkun Marika Mäkelän työn kymppitonnilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti