keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Vedestä nousee kasvi

Kari Peitsamo esiintyy joka vuosi Tammerfestin kello 16 ilmaiskonsertissa. Aiemmin keikat järjestettiin Klubin terassilla ja meno oli intiimi ja leppoisa. Nykyään mies esiintyy Keskustorilla, mikä on vahinko, sillä yleisö istuu kaukana laulajasta. Pidän Peitsamon ironisista kommenteista ja biisien hiljaisesta huumorista.

Homma toimii aina samaan tapaan: yleisö toivoo kappaleita ja mies esittää niitä itseään kitaralla säestäen. Peitsamo on tehnyt niin paljon biisejä, ettei varmaan edes muista kaikkia.

Peitsamo-englanti on ihan oma kielensä. Sitä ymmärtävät kaikki suomalaiset.

Lopussa Peitsamo katsoo tarkkaan, ettei kukaan jää alle ja heittää tuolinsa alas lavalta. Se on iltapäivän raju rock-juttu. Mies puhuu iltapäivästä, vaikka mikä iltapäivä neljältä on. Rock-iltapäivä.

Juha Hurme sanoi, että älykkäät ihmiset pitävät Peitsamosta, joten voin jatkaa jokavuotista harrastustani rauhallisin mielin.

Vedestä nousee kasvi

Aamulla kun horsmat kukkivat rautatien penkereellä
yöllä kun metsä on lasia ja valaistu väriaineella
odotan sinua luona vanhan tammen aamuun asti
vedestä nousee kasvi.

Lelukaupan myyjä on eilen tehnyt itsemurhan
lapset siis tänään lelukauppaan tekivät retken turhan
mikään ei kestä vanha valta murtuu
paitsi yksi
vedestä nousee kasvi.

Ei kommentteja: