Tekisi mieli tietynlaisia toffeekarkkeja. Tein salaattia ja mietin toffeeta, luin Hesaria ja ajattelin toffeeta, laitoin pyykkiä koneeseen ja muistelin miltä toffee maistuu suussa sulaessaan ja miten se tarttuu hampaisiin. Kun toffeet on syöty ja jäljellä on kasa paperia ja oksettava olo, alkaa kaduttaa. Miksi menin syömään toffeeta?
Jos ostaisin kaupasta porkkanoita ja hankkisin samalla ihan vähän toffeeta. Niin pikkuisen, ettei sitä edes lasketa.
Katsoin yhtenä iltana uutiset ja ahdistuin. Pitäisi seurata maailman tapahtumia, joten päätin tänä iltana vilkaista puoli yhdeksän uutiset, altistua meren aalloilla huterilla lautoilla ajelehtiville pakolaisjoukoille ja vakavailmeisten poliitikkojen pessimistisille tulevaisuudenvisioille.
Olen kauhukseni huomannut, ettei yksikään suomalainen poliitikko enää hymyile edes suomalaisen miedosti, saati näytä hammasriviään amerikkalaiseen tapaan. Tulee sellainen olo, ettei tästä enää nousta.
Aamulla herätessäni mietin, että yöt ovat liian lyhyitä ja loppuvat aina kesken. Viikonloput ovat tynkiä ja elämä surullisen nopeasti kuluva tuokio. Pian minut kärvennetään krematoriossa ja juodaan hautajaiskahvit. Vain työpäivä tuntuu pitkältä. Pitää siis olla onnellinen työstä, joka saa elämän tuntumaan pitkäkestoisemmalta.
1 kommentti:
Nythän onneksi on niin pieniä toffeita, ettei niitä edes lasketa: hopeatoffee ja kinuskitoffee. NAMI.
Lähetä kommentti