Kummallista, ettei kirjastossa häiritse mikään: kosteusvauriota kuivaksi puhaltavan tuulettimen hurina, poran pärinä, kännykkään puhuvat asiakkaat eikä lapsiryhmien pulina. Kotona häiritsee kaikki: pöly, tiskipöydän läikät, lehtipinot, vessan lattiakaivoon juuttuneet hiukset ja silittämättömät vaatteet.
Olen lomalla kaksi päivää, jonka jälkeen lähden työmatkalle. Päiväkotilapset kiemurtelivat jonossa ennen Metson aukeamista keltaiset turvaliivit yllään. "Leppäkertut tulkaa perässäni", päiväkodin täti huusi ja helpottunut jono lähti liikkeelle ja hävisi jonnekin kirjaston uumeniin. Päiväkotiryhmien nimet ovat melkein aina söpöinä pidettyjen eläinten nimiä. Ei siis Hyttyset, luteet, Punkit tai Sudet.
Delfiinit?
Särkänniemen delfiinien salakuljettaminen Kreikkaan on ollut viime vuorokauden absurdi uutinen. Mietin miksi se kosketti minua. En nimittäin ole mikään suuri eläinihminen. Olen viettänyt lapsuudessani paljon aikaa maalla ja tiedän, että siitä mummolan possusta keitettiin mykyrokkaa ja paistettiin joulukinkku. Kuulin hiljattain, että jotkut naapurit vaihtavat sikojaan, ettei tarvitse syödä omaa lemmikkiään.
Palataan delfiineihin. Ei tarvitse olla eläinystävä samaistuakseen Veeran, Delfin, Leevin ja Eevertin Kreikan matkaan, sillä nimenomaan pullokuonodelfiinien inhimilliset piirteet tekevät niistä samaistuttavia. Ei ystäviä saa kohdella miten tahansa. Nehän ovat tehneet vuosia töitä huvipuiston hyväksi. Niistä tuli työntäyteisten vuosien päätteeksi työttömiä.
Tyttäreni kertoi, että delfiinien siirtoa saattoi seurata netistä suorana lähetyksenä, enkä ihmettelisi, jos niiden elämästä tehtäisiin dokumenttielokuva.
Voihan olla niin, että kun saamme lisää tietoa eläimistä, alamme pitää nykyistä hyötyeläinten kohtelua todella brutaalina ja seuraavat sukupolvet syyttävät meitä nauttimistamme makaroonilaatikoista ja kinkkupitsoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti