Pidin eilen vapaapäivän. Kävin tietysti teatterissa, mutta nyt en kirjoita esityksistä, sillä vietin vapaa-aika teatterivieraiden seurassa. Paljastan kuitenkin nimet: Grimm book of horrors (himmeää meininkiä, Aamulehdessä ylistettiin) ja Poetry Band (olivatko kaikki bändin jäsenet sukulaisia, ainakin monella oli sama sukunimi, vaikutti siltä, että harvalukuiset katsojat olivat sukulaisia tai ystäviä).
Tulin juuri TTT klubilta, jossa afroamerikkalainen Desiree Burch esitti intensiivisen ja interaktiivisen näytöksen nimeltään Tar Baby. Naista oli etukäteen varoitettu, että suomalaiset ovat ujoja ja tuijottavat kengänkärkiään. Kyllä me kuitenkin pärjättiin. Tyylikkäästi kohtuudessa pysyen.
Esityksessä edettiin orjuudesta viime vuosien ampumatapauksiin, joissa poliisit ovat surmanneet viattomia afroamerikkalaisia nuorukaisia. Burch laittoi katsojia keräämään puuvillaa, sokeria ja riisiä. Näytti miten vieraat ihmiset silittelevät hänen afrohiuksiaan ja olettavat ulkonäön perusteella, että hän osaa laulaa ja tanssia. Mustilla on rytmi veressä.
Kun tapahtuu onnettomuus valkoiset ryntäävät paikalle "I'm a white guy, I can help you". Mustat keräävät lapsensa ja juoksevat vastakkaiseen suuntaan.
Hän opetti meitä näkemään rasismia sielläkin, missä emme ole sitä osanneet erottaa.
Esityksen loppupuolella nainen syytti meitä (valkoisia) niin voimakkaasti rasismista, että minulle tulivat kyyneleet silmiin. Miten tyhmiä me olemmekaan. Syyllisiä.
Taputimme ja taputimme. Burch käski jo mennä kotiin ja vaikutti liikuttuneelta. Ihmetteli varmaan, mikä tuolle hiirenhiljaiselle ilmeettömälle joukolle nyt tapahtui, kun se hakkaa käsiään yhteen, nousee seisomaan ja viheltää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti