Mietin eilen miksi en voi kirjoittaa rakkaudesta ilman ironiaa. Tämä liittyi facebook-kaverin sympaattiseen kommenttiin, jonka mukaan hän vähentää töitään voidakseen olla enemmän rakkaittensa kanssa.
En pystyisi. En.
Voisin olla enemmän rakkaitteni kanssa, jos he eivät asuisi muualla ja osittain kaihtaisi kovin runsasta oleilua ihanassa seurassani. Tarkoitan tällä lapsiani, romanttisia aatoksia minulla ei ole.
Voisin kirjoittaa vähentäväni töitäni ehtiäkseni tehdä enemmän juustomunakasta tai tuijottaakseni enemmän kattoa tai aloittaakseni transkendentaalisen mietiskelyn. Kaikki rakkauteen liittyvä on poissa laskuista. En voisi käyttää lapsistani sanaa rakkaat vaikka he sitä ovatkin.
Monimutkaista.
Rakkaudesta kirjoittamisessa on vaara, että kuulosta siirappiselta. Jos mainitsee rakkauden on samassa yhteydessä puhuttava vähintään kaurapuurosta tai Urheiluruudusta. Jollain on tasapainoitettava rakkautta, joka on painava sana.
Tämä on kuitenkin vain minun ongelmani. Muut saavat kirjoittaa rakkaudesta ihan miten paljon vain. Ei häiritse minua.
Rakkaus, rakkaus, rakkaus, minä rakastan sinua, rakkaani (minä vain kokeilin, miten se sujuisi minulta).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti