Poljin töihin puoli kahdeksaksi ja hoipuin kotiin viiden maissa. Neljän aikaan pomoni kurkisti ovestani ja sanoi "Etkö aio lähteä kotiin". P on kertonut, että häntä vaivaa häipyä ennen kuin minä suljen tietokoneeni, menen pukukopille, josta palaan hakemaan kännykkäni, kävelen ulko-ovelle ja tulen taas takaisin, haen kelloni, käännyn vielä kerran alkupisteeseen, etsin jonkun tärkeän paperin ja lähden lopultakin kotiin.
Vastasimme kyselyyn, jossa kysyttiin "Tuntuuko sinusta, ettet selviä työstäsi?" yms. vastaavaa ja todettiin, että olemme kuormittuneita. Kolme ihmistä, joista yksi oli työsuojeluvaltuutettu kävi puhumassa meille ja mietittiin keinoja, joilla helpottaa oloamme.
Luin juuri Hesarin Teema-lehden Amerikka numeroa: työntekijät eivät uskalla pitää lomiaan, syövät ruokansa työpöytänsä ääressä ja heittävät vastasyntyneet lapsensa vieraiden hoitoon parin viikon ikäisinä.
Työsuojeluihmiset tulevat tapaamaan meitä raukkoja huomenna jo kolmatta kertaa. Amerikkalaiset ovat amerikkalaisia, me olemme suomalaisia ja kai siksi väsyneitä. Olemme jo ottaneet muutamia pieniä haparoivia askeleita kohti raikuvaa työn iloa ja makoisampia yöunia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti