Olen lukenut Saara Turusen romaanin Rakkaudenhirviö (kirja sai Hesarin esikoiskirjapalkinnon). Romaanin päähenkilön äiti pitää tavallisuutta ihmisen suurimpana hyveenä. Tavallisuudesta on kyse myös Saara Turusen kirjoittamassa näytelmässä Tavallisuuden aave, joka on saanut innoituksensa Luis Bunuelin 70-luvun elokuvasta Vapauden aave. Näytelmässä asetetaankin espanjalainen ilo ja teatraalisuus vastakkain jähmeän suomalaisuuden kanssa.
Q-teatterin näytelmä siirtyy kuvamaisesta kohtauksesta toiseen. Varsinaista juonta ei näytelmässä ole. Jokainen tavallinen suomalainen (huomaa tavallisuus) tunnistaa kohtauksista itsensä ja sukulaisensa. Näytelmän estetiikka on jännän haaleaa, entisajan naisten aluspaidan väristä. Televisiosta tulee sotilasmarsseja tai lintuohjelmaa. Perhe istuu nenä kiinni televisiossa paitsi äiti, joka tekee taloustöitä.
Pyry Nikkilän seksihurjastelu tyynyjen kanssa on yksi hauskimmista kohtauksista, joita olen teatterissa nähnyt. Laura Birn balleriinamaisena ihanana, mutta niin tavallisena tyttönä on juuri sellainen, jota olisin pienenä tyttönä kadehtinut. Elina Knihtilä on vaan niin hyvä. Hyvin pärjäsivät Ylermi Rajamaa ja Antti Heikkinenkin, ettei nyt kenellekään tule paha mieli.
Ei sitten muuta kuin että soisin, että kaikki saisivat nähdä tämän.
Kuva Pate Pesonius/ Tampereen teatterikesä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti