Eduskunta

Aloitin eilen viikon ajan kestävän amatöörikriitikon urani. En ole täysin riippumaton työssäni, sillä olen saanut esityksiin ilmaiset liput. Olen jonkinlainen vapaaehtoistyöntekijä, joka kirjoittaa ilmaiseksi, mutta saa hommasta lopulta enemmän kuin kukaan muu.

Istuin eilen Työviksen isossa salissa erinomaisella paikalla katsomassa näytelmää Eduskunta III. Kummallakaan puolellani istunut ketään, vasemman puoleisella penkillä joku mies piti tavaroitaan.

Politiikka on jännittävää draamaa vaikka sitä ei aina uskoisikaan, sillä asiat etenevät monesti niin hitaasti, että tavallinen äänestäjä uupuu. Näytelmässä monta vuotta oli mahdutettu reiluun kolmeen tuntiin. Eduskunta -trilogian taustalla on Ryhmäteatteri ja Politiikkakollektiivi, joka on tehnyt valtavan työn. Näytelmän on ohjannut Susanna Kuparinen.

Repliikkejä ei ole tarvinnut kirjoittaa, sillä poliitikot ovat tehneet sen itse. He ovat tavallaan vastanneet myös käsikirjoituksesta valehtelemalla ja vehkeilemällä, jotka ovat näytelmien perinteisiä juoniaineksia. Roolihenkilöistä ainakin Jukka Gustafsson näytti istuvan katsomossa.

Eduskunta III:ssa käsitellään viime vuosien suomalaista leikkauspolitiikkaa. Perussuomalaiset on tietoisesti jätetty näytelmän ulkopuolelle ja varsinainen populisti on pääministeri Juha Sipilä, joka ei vaikuta ymmärtävän maan johtamisesta mitään. Näytelmän nähtyään äänestäjä alkaa epäillä, että todellinen valta onkin virkamiehillä, jotka heittelevät intoa puhkuvaa Antti Rinnettä miten sattuu.

Suomalaisissa leikkauksissa on käytetty ahkerasti Kreikka-korttia, heristetty sormea "Noin teillekin käy, jos ette ole kilttejä ja syö iltapuuroanne (luovu hyvinvointivaltiosta)!" Kreikasta on tehty pahis, järjetön tuhlari, joka syö moussakaa, juo retsinaa ja elää muun Euroopan varoilla. Kärsiköön rauhassa siellä lämpimässä ilmanalassa. Ymmärrän nyt, miten kovilla ihmiset siellä lopulta ovat olleet ja ovat kai edelleen. Näytelmässä esitetään karuja lukuja itsemurhien ja imeväiskuolleisuuden lisääntymisestä.

Susanna Kuparinen haastattelee videolla Kreikan valtiovarainministeri Yannis Faroufakista. Mies on komea ja karismaattinen ja selittää asioita niin että tällainen maallikkokin kykenee pohtimaan talouspolitiikan eri puolia, mutta pätkät vievät näytelmän jännitettä.

Näytelmän alku on hapuileva ja välillä kertojan sekoilu plarin kanssa ärsyttää.

Ymmärrän kyllä innon sekoittaa loppuun paljon kohuttu lapsenmurha ja sosiaalipuolen syyttely, mutta se on jotenkin  eri näytelmästä. Koskettavaa se toki on. Resurssien väheneminen on oman työnikin arkipäivää.

Näyttelijäsuorituksista on vaikea sanoa mitään, sillä hahmot ovat melko lailla karikatyyrejä. He sanovatkin jotenkin tähän tapaan  "Tää on Pihla Penttinen, mutta tässä tää ois Jutta Urpilainen".

Voisinko aavistaa, että Antti Rinne on saanut jotenkin Politiikkakollektiivin sympatiat puolelleen. Silppuriroskaa heittelevä mies käy vähän sääliksi. Muut hahmot ovatkin lähinnä vastenmielisiä: virkamiehet mustissa naamioissaan, lipevä Erkki Liikanen Saimaalla kalastamassa, tätimäinen Jutta Urpilainen, Olli Rehn (pahis, mikä pahis vaikka näyttää kiltiltä), EK:n Lasse Laatunen sähköpostiviesteineen, kaupunginjohtaja Jussi Pajunen, jonka lahkeet on jostain syystä kääritty polviin ja mairea kollegani Laura Räty, joka oli sitä mieltä, ettei juuri kukaan suomalainen hanki alle 2600 euroa kuussa.

Näytelmän materiaalia olisi voinut karsia, sillä kolme ja puoli tuntia on liikaa. Näytelmäkirjailijoilla ei ole kustannustoimittajia. Ehkä pitäisi olla.