Sata salamaa

Nuorekas isäni täytti 90-vuotta ja tätä merkittävää tapahtumaa juhlittiin vanhempieni omakotitalon pihalla. 

Isä katseli taivaalta roikkuvia pilviä, joita hän nimitti mammatus-pilviksi (utarepilvi), pilvet katosivat onneksi yhtä nopeasti kuin ilmaantuivat. Mammatukset sijaitsevat usein kuuro- tai ukkospilven reunassa, myös kumpu- ja kerrospilvet voivat tuottaa mammatuksia (tämä on Wikipediasta noukittua tietoa).

Isä opiskeli aikoinaan lukion oppimäärän vuodessa itsenäisesti tai oikeastaan yhdessä serkkunsa kanssa. Isäni on väittänyt, että siihen aikaan Helsingin yliopistoon pääsi kunhan sai laitoksen oven auki ja niin isästä tuli meteorolgi, eikä hän jäänyt viljelemään pientilan peltoja, hoitamaan lehmiä, hevosta, kanoja ja sikaa.  

Kuusikymmenluvulla isä työskenteli Ilmatieteen laitoksella ja tuolloin Helsingissä raivosi harvinaisen kova ukkosmyrsky. Isä kertoi sanoneensa puhelimessa Hesarin toimittajalle, että taivaalla näkyi sata salamaa minuutissa (tämä tuskin oli mitään eksaktia tietoa) ja "Sata salamaa minuutissa" vääntyi Hesarin otsikoksi. 

Mielessämme alkoi heti soida ”Vaik sata salamaa iskee tulta, ja koko elämä räjähtää. Ei rakkautta voi riistää multa. Toivo jäljelle jää...”

Kiitokset kääntäjille

Oodi-kirjastossa järjestetään käännöskirjallisuuden festivaali Helsinki Lit, joka vaikuttaa vähän tyngältä pandemian vuoksi (tapahtuman voi katsoa Yle Areenasta). Olen oppinut arvostamaan kääntäjiä (aiemmin en heitä juuri ajatellut, en tosin ajatellut paljon muutakaan kirjallisuuteen liittyvää, mietin vain mitä laittaa tänään ruoaksi ja montako potilasta huomenna tulee). Minusta suomentajan nimen voisi laittaa romaanin kanteen, sillä he tekevät hienoa työtä. Harva meistä osaa edes englantia niin hyvin, että tavoittaisi kaunokirjallisen tekstin kaikki vivahteet. 

Kari Hotakainen sponsoroi David Foster Wallacen romaanin Infinite Jestin kääntämistä suomeksi. Rahat käännöstyöhön on hankittu Kimi Räikkös -kirjalla. Romaanin suomentamista on aiemmin pidetty mahdottomana, mutta nyt se ei ilmeisesti sitä enää ole (käännöksen tekee Tero Valkonen). Hotakainen toteaa Imagen haastattelussa, että hänen vaimonsa sanoo menneensä naimisiin ihmisen kanssa, joka maksaa kymmeniä tuhansia siitä, että saa lukea yhden kirjan. 

Parhaan käännöskirjan Jarl Helleman -palkinnon sai tänä vuonna 1800-luvun klassikkoromaanin Daniel Deronda käännös, jonka on tehnyt Alice Martin. Romaanin kirjoittanut George Eliot on muuten nainen (Marian Evans).  Käsitin, ettei teosta ole aiemmin suomennettu. Sitä kuvataan yllätykselliseksi rakkausromaaniksi, joka tempaa lukijan mukaansa toisaalta sanotaan harvan teoksen löytävän samoihin syvyyksiin kuin tämä. Huumoriakin romaanista löytyy. Pitäisi lukea. 

Lukupiirikirjamme Emily Brontën Humiseva harju on sen sijaan suomennettu moneen otteeseen (löysin viisi käännöstä). Nappasin oman kirjani vanhempieni kirjahyllystä ja sen on kääntänyt Helka Varho 1947. Kirjan päälle on kaatunut kahvia ja Varho käyttää kartanosta nimitystä moisio. Teoksesta löytyy vielä varhaisempi käännös, Martta Räsäsen versio vuodelta 1927, itse romaanihan julkaistiin 1847. Uusin suomennos on Juhani Lindholmin tekemä (2006). Humiseva harju on aika hämmentävää luettavaa, sillä odotin ihanaa rakkausromaania. Romaanissa ihmisten kuolema ohitetaan monesti parilla lauseella, ehkä kuoleminen oli tuolloin niin arkipäiväistä, ettei siihen kannattanut jäädä rypemään.

Luimme lukupiirissä Laxnessin romaanin Salka Valka, joka on käännetty suomeksi ensin ruotsin ja myöhemmin islannin kielestä. Ensin mainitusta versiosta puuttui jopa osa romaanista. 

Harva lukija pärjäisi ilman kääntäjiä, ainakin suuri osa kirjallisuudesta jäisi lukematta, sillä kirjoja kirjoitetaan muillakin kielillä kuin ruotsiksi, suomeksi tai englanniksi. Kiitokset kääntäjille!

Uusi epänormaali

Olen viime aikoina käyttänyt maskia julkisissa kulkuneuvoissa. Lyhyemmät matkat kävelen tai pyöräilen, mutta isän 90-vuotispäiville Saloon en jaksa polkea. En oikein usko siihen, että maskit ovat ratkaisu (toivottavasti olisivat!), mutta noudatan ohjeita. Minua on hämännyt se, että maissa, joissa on paljon koronaa, käytetään maskeja enemmän kuin Suomessa. 

Saman havainnon tekee Sara Vainio Hesarissa julkaistussa kolumnissaan. Espanjassa noudatetaan tiukkaa maskipakkoa, mutta siitä huolimatta tauti leviää nopeasti. Maskijutussa on monta sekoittavaa tekijää, emmekä voi ihan varmasti tietää, hidastaako niiden käyttö epidemian leviämistä, tuskin niistä kuitenkaan haittaa on.  Joudumme elämään epävarmuudessa, jonka keskellä on helpompi vaan tehdä kuten suositellaan.

Pahinta olisi,  että ihmiset alkaisivat pelätä toisiaan. Tämä saattaa erottaa meidät taas omiin koteihimme, mökkeihimme ja autoihimme. Jos siinä poterossa ei ole muita kuin sinä, niin onhan se surullista.

Koska kukaan ei tiedä kauanko tämä jatkuu, olen yrittänyt elää niin normaalisti kuin suinkin mahdollista.

Kehu

Kävin erään oppilaitoksen kahvilassa ja nainen tiskin takana sanoi "Tykkäsin kovasti uudesta kirjastasi", hän kuulemma tunnisti minut kirjan liepeen pienestä valokuvasta. Olin hyvin mielissäni ja päätin itsekin kehua ihmisiä, mutta olen sen sijaan haukkunut melkein jokaisen. Epäilen kärsiväni myöhästyneestä murrosiästä.

Kun muutin Tampereelle 2007, en ollut koskaan käynyt Hämeenlinnassa, sittemmin olen vieraillut kaupungissa Kariston tapahtumissa ja nyt poikani muutti Hämeenlinnaan.  Oikein sievä kaupunki, komea linna, nätit puistot, torilla kaksi jäätelökioskia, kahvila ja alkoholiterassi. Hyvät kirpputorit ja liikenneyhteydet Tampereelle. Jos kirjoitan tähän, etten ole milloinkaan päässyt Kotkaan, niin kohta lamppaan siellä yhtenään.  

Isän 90-vuotispäiviä vietetään lauantaina ja tunteet ovat herkässä (sekä hyvässä, että pahassa). Onhan se rankkaa istua junassa rätti naamalla (yhteensä) kuusi tuntia, jotta voi käyskennellä pari tuntia omakotitalon pihalla. Isäni on muuten edelleen hämmästyttävän hyväkuntoinen.

Mustikkareissu

Mustikka (Vaccinium myrtillus) kuuluu puolukoiden sukuun (Vaccinium) ja kanervakasvien heimoon (Ericaceae). Marjoista voi keittää hilloa, kiisseliä tai syödä jugurtin kanssa. Mustikoista valmistetaan mehua Finnairin lennoille. Metsän pedot (hirvikärpäset, petokärpäset, mahlakärpäset, juurikärpäset, kukkakärpäset ja täikärpäset) vaanivat marjastajaa. Poimurilla poimittaessa sanko täyttyy mustikoiden lisäksi mustikan lehdistä, raaoista puolikoista, jäkälästä, sammalesta ja risuista, joita nyppiessä aika kuluu kivasti. 

Perinteinen ystävien marjareissu on ohi ja se on hyvä juttu vaikka kivaa oli.  Puhuttiin, saunottiin, juotiin ja syötiin. Kun lähdimme, jäi P vielä pesemään lipputankoa, sillä hänellä on tapana pestä kaikkea mikä kestää vesipesua.

Isä oli purkanut mökiltä yhden terassin, kärrännyt tilalle multaa ja kylvänyt tyhjälle alueelle ruohoa. Isä täyttää viikon kuluttua yhdeksänkymmentä vuotta. 

Paluumatkalla auto särkyi ja päästiin hinausauton kyytiin. Kuljettaja liikehti koko matkan levottomasti ja tarkasti kännykkänsä minuutin välein. Auton kojelaudan päällä lojui kolme tupakka-askia, joissa luki Tupakka tappaa, mutta eihän nuori mies niin vähästä hätkähdä. Saimme lopulta vielä vuokra-auton ja pääsin kotiin.

Käsityö

Kirjoittaminen on outoa puuhaa. Tapoin päähenkilöni äidin jo ajat sitten, mutta siitä huolimatta tämä hiipii toistuvasti naisen kotiin, välillä hänellä on rikkinäiset tennissukat pienissä jaloissaan ja toisinaan hän on vetänyt tikkumaisiin koipiinsa sairaalan putkisukat. Sitkeä tyyppi vähäisestä varrestaan huolimatta. 

Olen taikauskoinen ja pelkään, että käsikirjoituksen sisällöstä kertominen estää sen valmistumisen ja erityisesti julkaisun. Kirjoitan todella hitaasti kappale kerrallaan. KÄSIkirjoitus on vähän kuin suuritöinen käsityö, ensin sen aloittaa vimmalla, sitten värkkääminen alkaa kyllästyttää, tulee hankalia kohtia ja joutuu purkamaan.  Pikkuhiljaa se kuitenkin valmistuu, ellei päädy häpeälliseen kesken jääneiden käsitöiden koppaan.

Kirjoitin kolumnin Reuma-lehteen. Sitä oli hauska kirjoittaa. Lähetin alustavan version, mutta en saanut minkäänlaista palautetta, mutta kaipa he julkaisevat sen, sillä ensi viikolla minusta otetaan valokuva lehteä varten. Aion vielä muokata tekstiä, kunhan olen sitä tiedostoissani ensin riittävästi hautonut. Lehden painos on keskimäärin 39 000, joka on ihan toista tasoa kuin kaunokirjallisten teosten painokset, jotka ovat usein vain noin 1500, runokirjoja painetaan vielä vähemmän. Suosittujen (lehdissä käytetään usein nimitystä eturivin kirjailijat) kirjailijoiden teosten ensipainokset voivat olla tuota reumalehden painosten tasoa, mutta minä en ole eturivin kirjailija. Seuraava Reuma-lehden numero julkaistaan 24.9.

av, yv, mmm

Olen seurannut erästä Facen kierrätysryhmää, josta voi ostaa käytetyn auton hintaisen käsilaukun tai XS-kokoisia kolttuja, joista monissa roikkuu vielä kaupan hintalappu. 

En ole ehtinyt iskeä kiinni tuotteisiin, sillä en tiennyt, että kommenttikenttään pitää nopeasti kirjoittaa av, joka kuulemma tarkoittaa alustavaa varausta. Tai sitten käytetään lyhennettä yv (yksityisviesti), toisinaan nämä molemmat yhdistetään tähän tapaan: av, yv tai av, yv Chanelin laukku. "Ostan" menee kuulemma av:n ja yv:n ohitse.

Jos tuote on myynnissä myös muualla voit lisätä ilmoitukseen lyhenteen mmm. Jos joku ehtii naputtaa av niin naputa jono ja jos jono on pitkä, epätoivo jono. Tässä tapauksessa sanat kirjoitetaan näköjään erikseen.

Seurasin viereisen pöydän nuorten naisten kiivaasti kommunikoivaa porukkaa. He päivittelivät erilaisia asioita toistelemalla mantraa "Oh, my God", jonka lyhenne on muuten omg.

Ei tule mittään

Luin Facesta ketjun, jossa käsiteltiin sukupolvelta toiselle siirtyviä kummallisia sanontoja. Jonoon kertyi mm. seuraavaa "Tää oli kyllä enemmän kuin viisi jänistä", joka kuulemma tarkoittaa enemmän kuin odotettiin. Entäs "Hori persettäs, mutta se karhu oli melkoinen mörkö". Tätä ei selitetty sen tarkemmin. Myös "Ranttu suutari söi Kestilästä lampaan" jäi minulle arvoitukseksi. 

Ex-mieheni kuvasi usein alkoholin nauttimisen iloa pessimistisellä lauseella "Sama kuin löisi kumivasaralla päähän". Oivallus tuli ikävä kyllä yleensä vasta krapulassa. Ajatus oli varastettu toimittaja Jorma Rotkon Hesarissa julkaistuista pakinoista, jotka hän kirjoitti asuessaan perheineen Velkuan saarella 80-luvulla. Wikipedian mukaan hän kirjoitti Saarelainen -pakinasarjaa peräti kahdeksan vuoden ajan. 

Teimme aikoinaan lapsuuden perheeni kanssa automatkoja pohjoiseen ja yövyimme teltassa. Etsimme iltaisin kyllästyttävän pitkään isälle kelpaavaa leirintäaluetta, jolloin äitini totesi "Ei tule mittään, kun ei kuole kettään, sanoi haudankaivaja". Äidilläni on muutenkin pitkä varasto erilaisia sanontoja ja sananlaskuja ja hän myös käyttää niitä ahkerasti, kuten "Itku pitkästä ilosta" tai "Kauneuden vuoksi kannattaa kärsiä". Paljon sellaisiakin, joita en ole muualla kuullut, mutta en nyt sitten tietenkään muista.

Onko teidän suvussanne käytössä vastaavia sanontoja?

Cykling på Åland

Palasin illalla Maarianhaminasta, jossa oli rauhallista ja väljää. Ahvenanmaalla ei ole ollut käytännössä juuri lainkaan koronaa, toivottavasti en sitä sinne vienyt. 

Eilen puolilta öin Tampere näytti kovin vilkkaalta verrattuna Maarianhaminaan, jonka 11 621 asukasta olivat siihen aikaan jo nukkumassa, näin oletan. 

En ole koskaan matkustanut niin tyhjällä laivalla kuin nyt. Laivan käytävät olivat autiot kuin Hohto -elokuvan tyhjässä hotellissa. Oikein odotin Jack Torrancen, hänen vaimonsa Wendyn ja pikkupoikansa Dannyn liittyvän seuraamme.

Havaitsin laivalla kaksi tapaa pitää maskia poissa röörien edestä: se joko lasketaan leuan alle tai maskia roikotetaan rennosti korvalehdestä kuin korvakorua. Nämä eivät siis ole oikeita tapoja. Jostain syystä koko aamun päässäni on soinut muinainen Sleepy Sleepersien kappale, jossa laulettiin "On kaksi tapaa harrastaa seksiä, oikea ja väärä".

Yritin sitkeästi puhua ruotsia, mutta ahvenanmaalaiset vaihtoivat kielen suomeksi tai englanniksi. En tiedä miksi, sillä omasta mielestäni puhuin ruotsia tosi sujuvasti. 

Olin matkalla ystäväni ja kollegani kanssa (teholääkäri!). Vuokrasimme polkupyörät (kolmevaihteiset Helkama Kaunotar velosipedit). Minun vuokrapyöräni toimi ihan hyvin, mitä nyt vähän rämisi, mutta kaverini pyörän jalkatuki katkesi ja vaihteet takkusivat.  Pyörien hintaan kuului korjaussetti ja pottamainen kypärä.

Ensimmäisenä varsinaisena matkapäivänä pyöräilimme ennen lounasta Järsöhön ja joimme kahvit Stickstugan kahvilassa, joka oli kuin karamelli. Lounaan jälkeen kävimme Lemsrtömin kanaalin varrella syömässä jäätelöt. Matkaa kertyi noin 36 kilometria. 

Torstaina ajoimme Kastelholman linnalle. Matkalla törmäsimme tehtaaseen, jossa valmistetaan Taffel perunalastuja ja sen tehtaanmyymälään. Kuulin myöhemmin, että moni on käynyt tehtaassa luokkaretkellä. Sain näin myöhemmällä iällä korvaavan kokemuksen, sillä saatoin ostaa kyseisestä tehtaanmyymälästä perunalastupussin ja poseerata juustonaksupatsaan edessä. Päivälle kertyi kilometrejä noin 46, pientä harhailua esiintyi.

Kiva reissu, väljää, ystävällistä ja sievää. Ihania kahviloita, ruokapaikat eivät ihan samassa määrin vakuuttaneet, mutta ehkä emme eksyneet oikeisiin. Nyt voin taas linnottautua kotiini hyvillä mielin. 

Ilmoitus

Koen jostain syystä velvollisuudekseni ilmoittaa , että pyöräilen Ahvenanmaalla ja palaan kanavalle lauantaina. 

Ei saa yskiä

Aamulla herätessäni testaan itseäni, tuntuuko kuumeiselta, yskittääkö, kolottaako, toimiiko hajuaisti, miten on vatsan laita, vuotaako nenä ja onko se tukkoinen. Kulkeeko henki vaivattomasti. Millainen on yleisvointi.  Kun tämä koronatestaus on käyty läpi voin aloittaa päivän aktiviteetit. 

Kun ajattelenkin, ettei saa yskiä, niin alkaa köhityttää. Joskus puhuttiin virkayskästä. Se  määritellään tarpeettomaksi yskimiseksi tai kurkun selvittelemiseksi. Yskimisellä saa tilaa ympärilleen, mutta ei se ole silti suositeltavaa. 

En ole lapsena saanut erityistä sympatiaa sairastamisella vaan reippaudella, joten sairastaminen on ollut turhaa. Kun kärsin flunssasta, isälläni oli tapana sanoa "Kunhan ei minnuun tartu". Kuulostaa ehkä kylmältä tähän kirjoitettuna, mutta näin jälkeenpäin se huvittaa vähän samaan tapaan kuin varhaiset Kaurismäen elokuvat.

Viikonloppureissulla havahduin ihan hetkeksi tunteeseen, ettei minua stressaa. Sellainen hetki on oudon kevyt ja lyhyt kuin perhosen siiven kosketus, silmänräpäys tai uloshengitys.

Rahjassa

Kaverin mökki sijaitsee Rahjassa, pienen joen varrella. Kiva kesäpaikka, vähän kuin mummola. Seinillä roikkuu vanhoja valokuvia ja täkänöitä, tuvassa keinutuoli odottaa kiikkujaa ja ikkunoissa roikkuvat kukkaverhot. Talo on maalattu maalilla, jonka sävy on nimeltään kartanonkeltainen. Saunasta laskeudutaan ruskeaan joen uomaan kastautumaan. 

Sääret ja nilkat ovat nyt täynnä paukamia, joita on pakko raapia jokaisen kirjoitetun lauseen välissä.

Kävimme Kalajoella, etsimme lounaspaikkaa, ostimme savusiikaa, söimme lounasta, kahlasimme meressä, uimme ja joimme oluet. Kalajoen hiekkasärkkien seutu näytti laskettelukeskukselta. Sellaisessa viihtyäkseen pitäisi pärskiä vesipuistossa, liukua vaijerilla ja kiljua niin paljon kuin ääntä lähtee, meloa suppilaudalla, patikoida, surffata, maastopyöräillä, kalastaa ja antaa fiiliksen viedä (näin sitä mainostetaan).

Tänään kävimme vielä Kokkolassa, jossa kaikki aukesi vasta puolilta päivin (mikä nyt yleensä aukesi). Kokkola yritti pitää meidät ulkopuolella, eikä halunnut päästää edes vessaan. Kaupunki näytti idylliseltä, mutta ihmisiä ei näkynyt, söpöja puutaloja vaan. No ihmiset ovatkin yliarvostettuja.

Sain tietää, että vaunu numero 1 sijoitetaan aina junan Hesan päähän. Ilmankos mennessä heti veturin perässä roikkui vaunu 7 ja takaisin tullessa vaunu numero 1. 

Junavaunu oli täynnä, eikä kenelläkään näkynyt maskia, enkä minäkään virittänyt sellaista naamalleni vaikka olin itselleni kiskurihintaisen kertakäyttömaskipakkauksen hankkinut. 

Kylven ilossa

On järjetöntä lähteä reissuun puolen päivän jälkeen, sillä tuolloin vain pyörii ympyrää koko aamupäivän, on eksyksissä, pakkaa ja purkaa ja vastailee toisten lähtijöiden viesteihin. Onko antihistamiinia, hyttysiä, tarvitaanko pitkät housut, miten on maskien laita, ahdistaako, tehdäänkö mustikkapiirakkaa, mitä oluita ostetaan, uidaanko meressä, kuka juo kahvia mustana, kuka maidon kanssa ja käykö kauramaito. (Kukaan ei ole kysynyt ahdistaako vaikka ehkä pitäisi). Matka suuntautuu mökille, joten ei kannata paheksua. 

Taidan lopulta olla se, joka kurkistelee kaihdinten raosta, kun muut elävät.

Ostin pakkauksen kertakäyttömaskeja, jotka olivat törkeän kalliita, euron kappale. Nämä oli sentään tehty Suomessa, joten talous pyörii. Käväisin samalla reissulla ihan spontaanisti kirpparilla, en olisi viitsinyt jos olisi pitänyt vetää puhdas maski naamalle. Maskisuositus saattaa tuoda minulle jopa säästöä, isolle perheelle kustannukset ovat ihan merkittävät. R kertoi, että Taiwanissa (jos nyt muistan oikein) 50 kappaleen pakkaus maksoi kolmisen euroa. 

En ole moneen päivään kirjoittanut, mutta jos pian taas eristäydymme omiin koppeihimme niin mitä muuta voin tehdä?

Kylven ilossa, asun Voikilossa
Kopperossa, asunnossa jossa
Voi nukkua ja kylpeä, oon siitä hyvin ylpeä
On puhtaita molemmat neliöt
Ei viihdy siellä loiseliöt
On kiilto parketissa, ruoka supermarketissa.

(Eppu Normaali, Puhtoinen lähiö)

Ihan pihalla

Kävin tuttavan pihatapahtumassa, kaupunginosassa, joka oli minulle tuntematon. Vaikka käytin puhelimen karttaohjelmaa, sahasin aikani pyöräteitä edestakaisin. Lopulta laitoin navigaattorin päälle. Naisääni käski ajaa länteen. Piti enää tietää missä suunnassa länsi oli.

Löysin aikani harhailtuani J:n omakotitalon villiintyneelle pihalle. 

J:n työkaveri myi hunajaa, jota oli tuottanut yhdessä poikansa kanssa. Mehiläiset olivat alkaneet kiehtoa häntä ihan erityisesti sen jälkeen kun hän oli lukenut Johanna Sinisalon romaanin Enkelten verta, jossa mehiläiset katoilevat mystisesti. Tiesittekö, että uusi mehiläiskuningatar tilataan postitse ja että mehiläispesän asukkien pitää ensin tutustua lootan läpi tulokkaaseen, sillä muuten ne tappavat sen. Kuningatarta vaihdetaan suunnilleen kolmen vuoden välein.

J:n parikymppinen tytär vaihtaa Sibeliusakatemiasta Teatterikorkeakoulun ohjaajaopintoihin, joihin otettiin kolme opiskelijaa (tarkastin oikein asian netistä, hänen nimensä oli erillään tuon opiskelupaikan vaihdon vuoksi). Nuori nainen lauloi ja soitti kitaralla toivekappaleitamme ja pojan bändi rockia. Hienoa seurata lahjakkaita nuoria. Tämä pienikokoinen tyttönen säteili tahattoman oloista lavakarismaa, jolla ei ole mitään tekemistä ihmisen ulkoisen olemuksen kanssa. Vaikea sanoa mitä se lopulta on.

Sain tutulta kirjailijalta postikortin, jossa hän kehui romaaniani. Tuli todella hyvä mieli vaikka tietenkin ajattelin, että hän vain jotekin halusi lohduttaa minua. En edes tiedä miksi hän tekisi niin ja miksi minua pitäisi lohduttaa. Kai siksi, että tunnen välillä olevani niin huono. Päätin lopulta ottaa kehut vastaan ja yrittää muistaa jakaa positiivista palautetta myös muille.

Lääkärin ilmaiset huumeet

Luin Jarkko Tontin romaanin Perintö, jossa väitetään, että lääkäri saa ilmaiseksi erilaisia tabuja ja morfiinia. Miksei minulle ole kerrottu?

Kävin aikoinaan kiertämässä vanhusten hoitolaitoksessa, osastolla, jonka hoitaja kertoi sodan käyneestä lääkäristä, joka pisti kierron päätteeksi itseensä morfiinia (miehen kuolemasta lie kymmeniä vuosia). Morfinisti oli kuulemma hyvä lääkäri.

Lääkäreillä on päihdeongelmia kuten muillakin ihmisillä. Aiemmin huumereseptit pidettiin lukkojen takana ja niitä piti pyytää hoitajilta. Nykyään lääkkeiden määräämistä on helppo valvoa reseptijärjestelmän kautta. Joten Jarkko Tontin romaanissa oletettiin lääkärin ammatin eduista liikoja. 

Kela antaa lääkäreille palautetta ja toisinaan torujakin. Sain marraskuussa ensimmäistä kertaa kehuja, sillä olin määrännyt ns. biosimilaareja, jotka kilpailevat markkinoista alkuperäislääkkeiden kanssa. Niiden määrääminen lisää kilpailua ja vähentää lääkekuluja.

Määrään harvoin itselleni lääkkeitä. Viimeksi kirjoitin amoksisilliinia, joka on ihan vaan antibiootti.  Antibiooteista ja Buranasta sekä vastaavista valmisteista jaettiin joskus vielä ilmaisia päivystyspakkauksia, mutta ei enää.

Maski

Hankin ruokakaupasta kahden kappaleen pakkauksen maskeja, jotka tuntuvat ja näyttävät naamallani tarjousalushousuilta.  Epäilen, ettei maskin materiaali suojaa minua eikä myöskään toisia. Kotona huomasinkin, että pakkauksessa lukee, ettei maski sovi lääkinnälliseen tarkoitukseen tai henkilösuojaimeksi. Kangaskappale vuotaa lahkeista ja varmasti myös kankaan läpi. Materiaali on nopeasti kuivuvaa, joka lienee sen ainoa etu.

Lääkärin työssä on opetettu, että tavallisilla kertakäyttömaskeilla suojataan toimenpiteissä lähinnä potilaita, eikä henkilökuntaa (erikseen ovat sitten ne maskit ja visiirit, joita vaikkapa koronapotilaita hoitavat käyttävät). Nyt sitten väitetään, että niistä olisi hyötyä itsensä suojaamisessakin. Tiedä häntä. Joku italialainen tai espanjalainen väitti lehdessä nukkuvansakin maski kasvoillaan. Olen nähnyt tyyppejä, jotka kävelevät kertakäyttömaski naamallaan vaikka ketään ei näy edes huutoetäisyydellä. Pirkanmaalla ei edelleenkään ole todettu kuin yksittäisiä tautitapauksia ja välillä on ollut parinkin viikon jaksoja ilman positiivisia näytteitä.

Voin jatkossa käyttää maskia julkisissa liikennevälineissä, joissa on vaikea pitää turvavälejä. Olen kiltti tyttö ja noudatan määräyksiä ja suosituksia. Kassajonossa mulkaisen liian lähelle pyrkiviä. Olen oppinut katseen, jolla piirrän reviirini rajat.

Jokamiehenoikeus

Alan tottua tähän uuteen bloggeriin ja melkein pitää siitä. Tämä osoittaa, että jonkilaista joustavuutta on minustakin vielä löydettävissä. Inhoan kuitenkin sanoja postaus ja postausasetukset.

Kävimme eilen M:n kanssa marjatilalla poimimassa vadelmia. Poiminta alkoi yhdeksältä ja seisoimme autojonossa jo puolta tuntia ennen starttia.  Poimijat vilkuilivat toisiaan autoistaan kuin ravitsemus olisi kiinni näistä punaisista marjoista.

Jonotimme muovilaatikoita ja rasioita, kokeneemmilla oli mukanaan omat astiat, jotka punnittiin. Jonotimme marjapuskiin. Viereisissä puskissa marjat olivat selvästi parempia ja niitä oli enemmän.

Keräsimme molemmat vajaa kaksi ja puoli kiloa marjoja, omat marjansa meikäläinen tulee hotkaisemaan nopeasti kunhan ensin olen odottanut säädylliset puoli vuotta, sillä niitä ei saa syödä heti vaan niitä on säilöttävä pakastimessa kunnes marjojen pintaa peittää valkoinen jäähile. 

Lapsena mummo käski meidät heti lähiseudun marjapuskiin kun niihin saapui vieraita marjastajia. Heillä oli ehkä poimimiseen laillinen jokamiehenoikeus, mutta meidän ikiomia ne tienpientareen vatut kuitenkin olivat. Puolustimme puskassa mummon vattuhilloa ja meidän kaikkien lettukestejä.