Viime yönä joskus kahden maissa heräsin seinänaapurista kuuluvaan ilakoivaan puheeseen ja nauruun. Ei ollut ensimmäinen kerta. Otin yöpöydältäni tällaisia hetkiä varten varaamani silikonikorvatulpat, tungin ne korviini, käänsin kylkeäni ja nukahdin uudestaan.
Pidimme kuuden ja seitsemän välillä roudaustauon, jonka jälkeen minä aloin kuunnella radiota, keittää kananmunia ja kahvia. Naapurit puolestaan hiljenivät. En tiedä ovatko elossa, eikä oikeastaan edes kiinnosta.
Jos naapurit metelöivät, niin kuka jaksaa nousta keskellä yötä soittelemaan heidän ovikelloaan? Ensin pitäisi pukea päälle, nousta sängyn lämmöstä, siirtyä kylmään ja kirkaasti valaistuun rappukäytävään ja tutustua humalaisiin naapureihin, vaikka on tähän asti pystynyt sitä välttämään. Kuka jaksaa vääntää valituksia isännöitsijälle tai taloyhtiön hallitukselle? Kirjoittaa lappuja ja kiinnittää niitä porraskäytävän seinälle tai pujottaa äkäisiä papereita naapurin postiluukusta? En viitsi.
Ja olihan edeltävästi monta rauhallista yötä.
Kävin eilen kylässä maaseudulla. Siellä naapurit vilkuttelevat, tuovat joululahjoja, heitä pyydetään saunomaan ja vastavuoroisesti mennään syömään hirvipaistia ja sitten kutsutaan toiset naapurit rapukesteihin. Kaikesta ylettömästä sosiaalisuudesta huolimatta on täysin hiljaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti