tiistai 8. joulukuuta 2020

Monenlaista


Äitini on sairastellut, joten 90-vuotias isäni on ollut todella kovilla. Soitin isälleni ja hän sanoi "ässiä olen leiponut". Eilen hän oli sitten käynyt kahdeksan kilometrin lenkillä. Viikonloppuna keittänyt lanttuja. 

Suvussani on aina ollut voimakas pärjäämisen eetos. Vaarini sairasti parkinsonin tautia, mutta vielä viimeisinä aikoinaan hän teki päivittäisen lenkkinsä ja köpötti pari kertaa talon ympäri. 

En ymmärrä rokotevastaisuutta vaan aion ottaa rokotteen heti kun saan. En kestä katsoa ohjelmia, joissa rokotevastaiset tyypit saavat puheenvuoron, sillä heidän väitteensä ovat niin älyttömiä, eikä heidän päätään järkisyillä käännetä. 

Nyt vastustetaan myös HPV-rokotetta vaikka sen myötä toteutuu unelma, jossa rokotteella voidaan estää syöpää.  

Ihmisellä on taipumus etsiä asioille joku yksinkertainen syy. Sain rokotteen ja sairastuin heti flunssaan, tarkoittaa useimmille sitä, että flunssa johtuu rokotteesta. Ikävä kyllä sikainfluenssarokotteen harvinaisena sivuvaikutuksena ilmaantui narkolepsiaa ja se on heikentänyt luottamusta rokotteisiin.

Tein aikoinaan puolitoista vuotta töitä keuhko-osastolla. Keuhkosyöpä johtui potilaiden mielestä mm. siitä, että he olivat työskennelleet nuoruudessaan pari viikkoa automaalareina, eikä suinkaan neljänkymmenen vuoden tupakoinnista.  Rokotteiden avulla ei keneenkään aseteta mikrosiruja. Meitä ei uhkaa maailmanlaajuinen salaliitto vaan virustauti.

Eipä muuta tänään. Tampereen Keskustorin seutu on kuin sadusta, sen betonirakennuksetkin on väritetty valoilla tarunomaiseksi näyksi. Voisin käydä ihailemassa niitä vaikka joka ilta.


12 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

MOT -ohjelmassa rokotevastaiset saivat puheenvuoron. Luottamus oli mennyt, kun tvssä oli keväällä näytetty ruumiskuormia Italiasta. Kun oli tavannut kasvokkain rokotekriittisiä, luottamus heihin oli syntynyt. Olivatko siis nuo uutiskuvat valhetta hänelle vai miten se pitäisi ymmärtää? Luottamus meni, koska todellisuus oli liian paha uskottavaksi.

ketjukolaaja kirjoitti...

Minäkin katselin sen MOT-ohjelman. Minusta siinä ei taidettu tuoda esille sitä näkökulmaa, jonka itse näen aiheuttavan epäilyksiä koronarokotteen suhteen. Nimittäin ei kovin selkeästi noussut esiin se, että kun sen viruksen aiheuttamaa tautia ei vielä täysin tunneta, niin on vaikeata alkaa sitä virustakaan vastustamaan rokotteella. On kuulunut väitteitä, että tauti voi tarttua samaan hemmoon uudestaan ja rokotteenkin tiedetään antavan suojan "ainakin kolmeksi kuukaudeksi", mikä ei kuulosta kovin pitkältä ajalta. Ja kun ei tiedetä miten virus tai tauti pitkässä juoksetuksessa reagoipi siihen rokotteeseen, niin pistäähän se miettimään.

En tiedä mistä näissä nanoteknologia ja mikrosiru jutuissa on kysymys. Miksi kukaan ei saisi tietää missä minä satun olemaan, luultavasti olen täällä kotona? Nykyään on monenlaisia fantastisia ajatuksia liikkeellä. Ihmiset ovat niin sivistyneitä, että älyävät eppäillä kaikenlaista. Minäkin aloin miettiä, että häirihteekö nuo valot torin laidalla asujia.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ketjukolaaja: Itseänikin ovat nuo uudelleen sairastumiset mietityttäneet. Siitä huolimatta olen valmis rokotukseen. Onhan se niinkin, että jos vastustuskykyisiä yksilöitä on paljon, niin viruksella on kehnot oltavat. Toisaalta vaikka immuniteetin kestoa ei tiedetä, niin rokotteen teho on huomattavasti parempi kuin influenssarokotteen. Nyt ei aloitettu rokotteen kehittämistä nollasta, sillä RNA-rokote oli jo kehitetty Sars-koronavirukselle. Maailman parhaat aivot ovat tätä työtä tehneet! Niin haluan ainakin uskoa.

Erikoiset Asiantuntijat kirjoitti...

Otan myös rokotteen heti kun se on mahdollista. En ymmärrä rokotevastaisuutta. Se on suorastaan edesvastuutonta ajattelua. Vaikka laumasuoja saavutetaankn jo ennen kuin joka iikka on rokotettu, niin silti se on itsekästä ajattelua. Olen ottanut kaikki mahdolliset rokotteet mitä on tarjolla: tuhkarokko, pneumokokki, puutiaisaivokuume, A-hepatiitti, influenssarokotus joka vuosi. Ihmiset ovat niin hölmöjä, että tekevät outoja johtopäätöksiä. Ja aina vaan kuulee ihan fiksuiksi luulemiensa ihmisten suusta luulon, että influenssarokotuksen pitäisi auttaa kaikkiin flunssiin. "Tuli flunssa, vaikka olin ottanut rokotuksen"... huoh!! Kyllä sen influenssan erottaa tavallisesta flunssasta sitten kun se tulee. Minulla on ollut kaksi kertaa.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Monet potilaat puhuivat flunssapiikistä. Joillakin influenssarokote "piti flunssat poissa" ja hyvä niin.

Leena Lumi kirjoitti...

Heidi, olin äsken kiinni yhdessä tekstissä ja näin, että olit kommentoinut minua johonkin, mutta en voinut keskeyttää tekstiäni. Näinkö harhoja? Yksi joululahjakirja vielä, mikä harmi, että sitä ei näy myynnissä Prismoissa eikä sittareissa ja Adlibris ei lupaa enää, että ehtii jouluksi. Siis sun takia joudun lähtemään täältä turvasaarelta cityn koronaruuhkaan:)

Ei saa elvyttää♥

Leena Lumi kirjoitti...

Selvisi jo♥♥

Ole hyvä ja syystä♥♥

Marjatta Mentula kirjoitti...

Näihin nyt suunniteltuihin rokotuksiin on satsattu hurjasti niin parhaiden tutkijoiden aivokapasiteettia kuin varoja. Myös testausmäärät on tehty isommilla testiryhmillä mitä yleensä rokotekehittelyissä tehdään. Kuulostaa hyvältä.
Rokotevastaisuus sai buustia noista narkolepsiatapauksista, mikä on valitettavaa. Nyt on ihmisiä, jotka eivät ota lapsilleen mitään rokotuksia ja jos heidän määränsä lisääntyy, niin meillä voi taas olla jo voitettuina pidettyjä tauteja.
Rokotetutkija Hanna Nohynek on selittänyt, että jos 90% väestöstä ottaisi koronarokotteen, niin se tod.näk. häipyisi ja muutama vapaamatkustajakin olisi siinä turvassa.

Itse olen aikonut ottaa rokotteen heti kun saan. Voi kyllä olla, että minulla olisi vasta-aineita jollain tasolla suojaamassa, koska luulen sairastanneni tämän taudin keväällä, kun sain keuhkokuumeen pian Teneriffalta palattua. Silloin korona oli meillä niin uutta, vasta Lapissa joku tapaus, että testejä ei otettu. Miehellä oli samaan aikaan omituinen flunssa lyhyine mahatauteinen ja haju- sekä makuaistin häviämisineen. Näistäkin oireista tuli tietoa myöhemmin. Italialaisia pyöri samoissa kyläjuhlissa missä mekin siellä lomasaarella, ja jokunen viikko myöhemmin heidän suosimastaan hotellista, jonka kahvilassa mekin istuimme, alkoi iso tartuntarypäs. Minä olin silloin sitä mieltä, että aika ei täsmää, mutta sitten tuli tietoa, että virusta on ollut eri paikoissa paljon aiemmin, mitä luultiin.
Olis kyllä kiinnostavaa tietää, onko sairastanut.

Anonyymi kirjoitti...

Tänään kaverin fb-seinältä luin seuraavan: ”Rokotekriittinen on hieman negatiivinen ilmaus. Kulkutautimyönteisessä on heti positiivinen fiilis ja kiitollisuus kulkutautien mahdollisesta paluusta.”
Näin osuvasti oli joku kai twiiittaillut.
Ja kyllä, otan rokotteen, kun oma vuoro tulee.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Marjatta Mentula: En tiedä otetaanko taudin sairastamista huomioon noissa rokotuskriteereissä (en ole kuullut mitään siihen viittaavaa). Osallahan tauti on varmistettu näytteellä. Tavallaan olisi järkevää, jos he saisivat rokotteen vasta viimeisenä, kun sitä ei kuitenkaan heti kaikille riitä.
Nimetön: Olen lukenut tuon saman!

Marjatta Mentula kirjoitti...

Hanna Nohynek sanoi jossain, että hän sairasti koronan keväällä ja ehkä siksi hänelle ei kannattaisi antaa rokotetta ekana. Mutta toisaalta onhan niitäkin, jotka ovat saaneet taudin jo toisen kerran, immuniteetti ei ole siis pitkä.
Olisin tosi iloinen, jos minulla olisi korona mennyt ilman että joudun sairaalahoitoon. Riennän heti rokotukseen, kun sen saan.

Monet rokotevastaiset kutsuvat itseään rokotekriittisiksi, kuten maahanmuuttovastaisetkin haluavat olla maahanmuuttokriittisiä. Minulla on tuttavapiirissä sellaisia, joilla yhdistyy molemmat "kriittisyydet".

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ne uudelleen sairastumiset huolestuttavat. Tuo kriittisyys on todellakin valheellinen termi sillä oikeasti kyse on vastustamisesta.