Tulostin käsikirjoitukseni. Jännä miten eri tavalla tekstin näkee läppärin ruudulta, puhelimesta ja tulostettuna. Jokainen alusta tuo juttuun jotain uutta, aina löytää uusia virheitä.
Olen lukenut noita tulostettuja sivuja tänä aamuna ja huomannut, että romaanitekele on aika nopealukuinen. Se huolestuttaa minua. Saattaahan olla, että tekstin tuttuus tekee siitä minulle erityisen helposti luettavaa. Korjattavaa löytyy. Laitan tähän perään perusmantrani: En tiedä haluaako kukaan tätä koskaan julkaista, sillä tämä on paska.
Hankin tulostimen joskus syksyllä. Ensin se toimi, sitten sain uuden modeemin, enkä enää saanut yhdistettyä läppäriäni printteriin. Sitten kun se onnistui, huomasin, ettei mustetta ollut vaikka olin tulostanut vain verokortin, tai sitten se oli kuivunut tuona pitkänä luppoaikana.
Ostin mustepatruunan, joka ei ollut alkuperäinen, eikä hienohelmatulostimeni suostunut sitä tunnistamaan. Printterini käyttäisi aitoja Vuittonin laukkuja, jos sillä olisi käsilaukuille tarvetta, eikä tyytyisi kopioihin.
Tänään sitten palautin sopimattoman mustepatruunan Claes Ohlsonille, josta alkuperäiset olivat edelleen loppu. Sain rahat takaisin ja myyjä ystävällisesti ohjasi minut liikkeeseen, josta niitä sai.
Tässä välissä olin jo suunnitellut tulostavani nippuni kirjastossa, mutta se osoittautui niin kalliiksi, että olisi ollut halvempaa ostaa kokonaan uusi tulostin.
Minä suorastaan virkistyin tuolla mustepatruunan hakureissulla, joka kuvaa minkälaista elämä nyt on. Sanonpa nyt vielä, että kyllä tuommoisen tämmöisenkin kirjailijan romaanissa on kova työ, joka saattaa kaiken lisäksi olla turhaa. Että kannattaa kirjoittaa vaan jos siitä tykkää, muussa tapauksessa on järkevämpää panostaa vaikka terveytensä vaalimiseen.
3 kommenttia:
Onhan kirjoittaminenkin ihan selkeästi terveyden vaalimista myös! Suuri osa kirjoittaa itselleen ja ajatustensa selkiyttämiseksi. Sitten on teitä, jotka kirjoitatte kirjoja eli myös muille. Onneksi!
Ethän sinä oikeasti pidä tekstiäsi kehnona? Hyviä tekstejä ne ovat. Ja luettavia ja niissä on tuumittavaa. Jos näyttää liian luistavalta siirtymät tapahtumasta toiseen niin laita jotain hidastetta väliin, niin outoa että lukijalla ajatus hidastuu ja sitten voi vaikka esittää sen tärkeemmän sanottavan. Taikka enhän minä näistä tiedä. Kai sitä isolta osin itse kukin kirjoittaa niin kuin kirjoittaa.
Välillä pidän niitä ihan kelvollisina ja toisinaan sysihuonoina. Usein häpeän niitä. Nyt voi tietysti kysyä miksi sitten kirjoitan. En ole ihan varma.
Lähetä kommentti