keskiviikko 25. elokuuta 2021

Me ollaan taiteilijoita kaikki

Olen muutaman vuoden ajan seurannut Taide-lehdesstä Raija Jäntin palstaa Lokikirja. En tilaa lehteä vaan luen sitä kirjastossa (sori). Saan Lokikirjasta usein uutta ajateltavaa. Teksti on helposti luettavaa, eikä sitä ymmärtääkseen tarvitse taiteen alaan liittyvää yliopistokoulutusta. Vaikeinta onkin kirjoittaa yleistajuisesti.

Viimeisimmässä kirjoituksessa pohditaan taiteilijuutta. Jäntti siteeraa Turun Sanomien artikkelia, jossa itseoppinut taiteilija toteaa, että maalaaminen on hänelle terapeuttista ja että se on parantanut hänen elämänlaatuaan (tämän lisäksi hän saa taulujaan myytyä). 

Ammattitaiteilijat kieltävät viimeiseen asti taiteellisen työn terapeuttisuuden. Toisaalta vaikka tavoitteena ei olisi terapia, niin luulisi ammattitaiteilijankin saavan työstään myös terapeuttista hyötyä. Tämä koskee muitakin taiteenaloja, varsinkin kirjoittamista. Vaikka Knausgårdin teosten ensisijainen päämäärä ei ole ollut terapeuttinen, niin sitäkin kirjoittaminen on epäilemättä hänelle ollut (vaikka hän ei edes haluaisi näin olevan). 

Taide-lehdessä mainitaan myös taiteilija-nimikkeen käytön laajeneminen. Me kaikki olemme kuulleet hius- ja meikki- yms. taiteilijoista.

Korona-aikana meistä kaikista on tullut taiteilijoita, ja nyt siitä saavat kustantamot kärsiä. Sen hedelmiä ripustellaan kahviloiden seinille. Itse tehtyä keramiikkaa kannetaan sukulaisille tuliaisiksi ja lahjoiksi. Sankareiden lisäksi olemme taiteilijoita kaikki.

Melkein naapuritalossani tehdään rakennustöitä ja kun työt äsken hetkeksi taukosivat, oli ihan mahtavaa. Hiljaista. Keskellä kaupunkia asuessa unohtaa miltä hiljaisuus kuulostaa ja tuntuu. Vähän kuin olisi yksin umpioidussa tilassa. 


2 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Yleensä kai taiteilija käsittelee kaikkea kohtaamaansa ja varsinkin ongelmallisia asioita taiteessaan. Moni kirjoittava ihminen on sanonut, ettei edes osaa jäsennellä asioita muutoin kuin kirjoittamalla.
Juu, tottahan se on, että on ihmisiä, jotka ensin valitsevat taiteilijuuden ja sitten vasta alkavat tehdä taidetta. Toiset taas eivät mittavankaan näytön jälkeen uskalla kutsua itseään taiteilijaksi.
Seuraavalla kirjastokäynnillä etsin tuon lehden. Kiitos vinkistä!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Taide-lehti on jotenkin niin arvokkaan ja tyylikkään näköinen, ettei sitä uskalla lukea.