tiistai 31. elokuuta 2021

Ryhmäaloitus

Kävin tänään cpap-laitehoidon ryhmäaloituksessa Taysin unipoliklinikalla. Luulin tapaavani lihavia miehiä, mutta ohjaukseen osallistui neljä tavallisen näköistä naista ja yksi mies.

Kutsukirjeessä käskettiin ilmoittautua rakennuksen toisen kerroksen automaatilla, joka ei tietenkään toiminut. Poliklinikan sihteeri antoi post it-lapun, johon hän oli kirjoittanut numeron, joka ilmestyisi myöhemmin taululle. Hoitaja kuitenkin kutsui meidät sisälle ovenraosta kuiskutellen, eikä siinä numeroita tarvittu. Numeroni oli 1901. Tämä yksityiskohta onkin tärkeä muistaa. 

Hoitaja sanoi laiteiden olleen aiemmin niin kovaäänisiä, ettei kukaan voinut nukkua sen käyttäjän kanssa samassa huoneessa. Nyt niissä humisee hento iltatuulen viesti. 

Saimme jokainen koneemme (ne annetaan lainaksi) ja harjoittelimme painelemaan nappuloita. Sen jälkeen menimme yksitellen valitsemaan maskit ja minä otin kokeeksi nenämaskin. Kuukauden kuluttua on soittokontrolli ja kuuden kuukauden kuluttua mahdollisesti toinen, jonka jälkeen olemme kai omillamme. 

Olen viikkotolkulla vastaanottanut kehotuksia täyttää Omataysissa kyselyn siitä, miten väsynyt olen. Heti kun ehdin kotiin, sain viestin, jossa komennettiin täyttämään kysely, jolla selvitellään miten tyytyväinen olen poliklinikkakäyntiin.

1 kommentti:

sorvatar kirjoitti...

Noin yleisesti ottaen ( ei sinun tapauksessasi), saamme olla Olli Lindholmille kiitollisia. Työkaverini, n. 23v. sai tuon laitteen ja harjoittelee. Ei mitenkään tolkuttoman ylipainoinen, jonkin verran kyllä. Ikää on niin vähän, että tuntuu hassulta, mutta onneksi ainakin yrittää oppia laitteeseen.