maanantai 30. elokuuta 2021

Somestelua

Somessa vierähtää enemmän aikaa kuin haluaisin myöntää. Mitä siitä sitten lopulta saa, vaikea sanoa. Jos Proustilla olisi ollut älypuhelin, olisi Kadonnutta aikaa etsimässä jäänyt kirjoittamatta.

Välillä tulee pakonomainen tarve kaivaa puhelin esille, ja tarkistaa, onko tullut sähköpostia tai onko joku tykännyt meikäläisen Face- tai Insta-julkaisusta. Tekstiviestit (ei kai niitä enää kukaan lähetä) ja WhatsApp-viestit äännehtivät, muut äänimerkit olen poistanut puhelimestani.

Seuraan muutamien henkilöiden stooreja (meniköhän oikein) Instassa. Riikka Suominen päivittää avoimista suhteista ja ilmastonmuutoksesta, molemmat aiheet kiinnostavat minua. Tamperelainen Emmi Nuorgam elää myös avoimessa suhteessa ja julkaisee aiheeseen liittyvää materiaalia, hän on saamelainen (kiinnostavaa myös) ja feministi. Välillä Emmi Nuorgam ojentaa meitä seuraajia rasismista ja kolonialismista. Tampereella asuu myös toimittaja Janica Brander, joka julkaisee mm. ruokaan liittyvää materiaalia.  Marko Suomi tekee kirjallisuuspodcastia, vetää kahvakuulatreenejä, järjestää kulttuurikahvilatoimintaa ja on melko tuore vegaani. Pyrkii jatkuvasti kehittämään itseään.

Elina Gustafsson on suomalainen uransa jo lopettanut nyrkkeilijä, jonka uskomatonta energiaa ja positiivisuutta on hauska seurata. Gustafsson osallistuu tänä vuonna Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun ja hänellä on samaa sukupuolta oleva tanssipari. Joonas Peso esittelee itsensä näin: Manselainen homo, nääs! Hauska mies. Kirjailija, toimittaja Anni Saastamoisella on ihana koira Sinikka (uroskoira muuten). Sinikka näyttää jatkuvasti murheelliselta. Seuraan myös Maria Veitolaa, vaikka välillä alkaa naisen runsas kaupallinen yhteistyö tökkiä.

Mitä rehellisemmin ja avoimemmin julkaisuja tehdään, sitä kiinnostavampia ne ovat, sillä kuka nyt ei haluaisi päästä sisälle toisen ihmisen elämään. 

Tässä oli muutama esimerkki seurattavista tyypeistä. Jos tiedätte innostavia Insta-ihmisiä, niin ehdottakaa niitä minulle!

3 kommenttia:

Erikoiset Asiantuntijat kirjoitti...

No minulla on yksi uusi ja mielenkiintoinen insta-ihminen claudia_hottie4. Olen tehnyt johtopäätöksen, että käytämme samaa kynsihoitolaa. Claudialla onkin aina tosi upeat kynnet. Toinen hauska insta-ihminen on _oorava_.

Anonyymi kirjoitti...

Ihailen haluasi pysytellä ajan hermolla. Itse olen pudonnut kelkasta jo kymmeniä vuosia sitten, enkä tunnista enää ollenkaan tätä nykyistä identiteettipolitiikkaa. Joskus 1990-luvulla postkolonialismi oli vielä kova sana, mutta nyt ollaan ilmeisesti heitetty etuliitteet pois ja määritelty koko kolonialismin käsite uudelleen. Olkoon niin.

Aika väljä on saamelaisuuden käsitekin. Joskus ajateltiin, että kieli ja kulttuuritausta ratkaisevat, nyt riittää identifikaatio ja sukutausta: ihminen on saamelainen esimerkiksi silloin, jos jompikumpi hänen vanhemmistaan - tai joku isovanhemmista - on puhunut äidinkielenään saamea. No, onhan se tietysti kiinnostavaa. Oma isoisäni puhui vain tylsästi ruotsia.

Vakavasti ottaen toivon, että tähän kieli/kulttuurikysymykseen havahtuisivat myös kaiken ikäiset ja sukupuoliset, etniset ja ei-etniset suomalaiset. Välillä tuntuu, että (anglo)amerikkalaisuus jyrää meitin sekä kielen, tapakulttuurin että ajatuksenkin tasolla.

Crack Patchz kirjoitti...

Such great and nice information about software. This site gonna help me a lot in finding and using much software. Kindly make this like of content and update us. Thanks for sharing us iskysoft data recovery crack Kindly click on here and visit our website and read more