perjantai 13. elokuuta 2021

Ratikka-ajelu

Tampereelle on tullut ratikka, jos joku ei ole vielä kuullut. Toistaiseksi ratikka ajaa kahta eri linjaa: Hervannasta Pyynikintorille ja Tays:sta Sorin aukiolle. Jotkut ovat sitä mieltä, että ratikka oli kallis ja huono sijoitus. 

Kokeilimme ystäväni M:n kanssa matkustaa ratikalla Hervantaan. Mieleeni tuli Juhani Ahon Rautatie, joka piti kouluaikaan lukea. Astuimme rohkeasti kulkuneuvoon Pyynikintorin taidepysäkiltä ja saimme vaivatta istumapaikat. Kaikki näytti uudelta, valoisalta ja siistiltä. Ratikka kulki tasaisesti, eikä meitä pelottanut yhtään. Kuulutukset olivat selkeitä samaten taulut, joista sai lukea, mikä pysäkki oli tulossa. Hujauksessa olimme Hervannassa. 

Nousimme ratikasta kauppakeskus Duon kohdalla ja pohdimme, miksi sen sisätilat ovat ankeat. Päädyimme siihen, että ainakin osasyy on tumma väritys ja matalalle asettuvat katot. Istumapaikkoja ei ollut (johtuiko koronasta?). Linkosuon kahvilan tarjonta oli taattua tasoa, mutta istuimen verhoilu oli rikki ja pöytä likainen. 

Kävelimme vielä Ahvenisjärven rantaan, joka näytti viihtyisältä. Laiturilla istui sellaista porukkaa, ettei sinne olisi tohtinut mennä. Kaiken näkemämme perusteella en olisi valmis muuttamaan Hervantaan. Olen muuten asunut siellä aikoinaan, silloin kun siellä oli korkeakoulu, metsää ja muutama kerrostalo.

Paluumatkalla jäimme kyydistä Sorsapuiston paikkeilla, ihailimme rauhallista tunnelmaa ja istutuksia. Kävelimme Telakalle ja söimme maukasta minestronekeittoa ja joimme raitkkapäivän kunniaksi valkoviinilasilliset.

3 kommenttia:

Erikoiset Asiantuntijat kirjoitti...

Harmi, jos kaupunkilaiset kokevat Tampereen ratikan huonoksi. Uskon, että suhtautuminen muuttuu, kun siihen paremmin totutaan. Jotenkin se oli kyllä yllättävä uutinen, että sinne sellainen rakennetaan. Onhan se ympäristöystävällisempi kuin dieselillä kulkevat bussit. Mukavaa viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Oliko ratikassa matkan maksaminen helppoa? Nykyään kun lähes kaikkeen on oltava joku sovellus. Jos matkustaa 2 kertaa vuodessa niin eipä viitsisi mitään sovelluksia hankkia kun puhelin jo muutenkin pursuaa…
Pikapuolin aion mennä kokeilemaan, on se vaan niin hyvä juttu ja mahdollistaa yksityisautoilun vähentämisen työmatkoilla jos sattuu asumaan ratikkalinjan piirissä.

Ratikoimisiin!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Maksoin matkakortilla, mutta siellä voi näköjään maksaa myös mobiililipulla (ehkä siihen tarvitaan joku sovellus) ja lähimaksulla.