Tosi helppo kakku

Tein vegaanisen suklaakakun: vehnäjauhoja, kaakaojauhetta, sokeria, suolaa, öljyä, soodaa, vettä ja valkoviinietikkaa (!) Kakun nimi oli Tosi helppo suklaakakku. Valmistin kuorrutuksen Keiju-margariinista, kaakaosta, pölysokerista ja kauramaidosta. Maailman helpoin ohje, aineet vain sekoitettiin, siirrettiin vuokaan ja paistettiin (Kamomillan konditoria -blogi). 

Ihoan leipomista, sillä kaikki pitää mitata ja jauhot pöllyävät pitkin työtasoja ja lattioita.  Ruokalusikallinen, teelusikallinen, desilitra, sata grammaa. Ruoanlaitossa voi olla suurpiirteisempi ja käyttää mitä kaapista löytyy, eivätkä mitatkaan ole yhtä tarkkoja. Jos kakkuohjeessa sanotaan vehnäjauho, ei sitä voi korvata ruisjauhoilla (luulisin). Vaikka kaapit olisivat täynnä ruisjauhoja, eikä olisi vehnäjauhoja, jäisi kakku tekemättä. Jos ohjeessa lukee liivatelehtiä liotetaan vedessä tai valkuaiset ja keltuaiset vatkataan erikseen, niin se on minulle liian monimutkaista.

Kävin kampaajalla ja keskustelimme hiusväreistä (en nykyään värjää hiuksiani, ehkä taas joskus) ja kampaaja kertoi kauhutarinoita kotivärjäyksien tuloksista. Ei suositellut. En minäkään suosittele ketään pistämään kotona kortisonia niveliinsä. Hän kertoi myös hapanpermanentista, joka oli tosi hyvä, mutta hiukset haisivat pahalta monta päivää. Edes pesu ei auttanut. 

Kampaaja oli käynyt kosmetologilla ja ostanut 99 euron yövoiteen. Hinta oli paljastunut vasta maksutilanteessa. Sittemmin hän osti Lidlistä yövoiteen ja seerumin alle kympillä. Kyseisen liikkeen kosmetiikassa on hyvä hintalaatusuhde, mutta aika voimakas tuoksu. Kun sivelen uinnin jälkeen iholleni Cien-merkkistä body lotionia, mieleeni tulevat muinaiset aurinkolomat ja iholle hölvätyt eksoottisen tuoksuiset aurinkovoiteet. Viimeisenä lomapäivänä lentoa odotellessa maattiin vielä uima-altaalla ilman aurinkosuojaa ja poltettiin itsemme. 

Viivyn aina hetken body lotionin herättämissä aurinkolomatunnelmissa, kunnes on aika kerätä romppeet uimahallikassiin ja astua ulos tuulen retuuttamaksi.

Pullakahviriippuvuus

Ajattelen joka aamu eläkelinnun hakemista sairaalalta, mutta toistaiseksi se on jäänyt ajatuksen tasolle. Mielikuvaharjoittelen vuosilinnun hakureissua päivittäin. Olen päättänyt ajaa ratikalla sairaalalle ja palata kävellen.

Laitoin viestin sihteerille, että tulen ensi viikon keskiviikkona. Nyt minun on pakko mennä. Ihan oikeasti haluan sen linnun, mutta olen saamaton. Lupaan, että ensi viikon lopulla se kököttää arvokkaasti ikkunalaudallani.

Olin suunnitellut lähteväni jo tänä aamuna (kuten muinakin aamuina), mutta sen sijaan kirjoitin Reuma-lehden kolumnin ensimmäisen version. Lehti ilmestyy muistaakseni vasta 24. helmikuuta, mutta minulle tuli  pieni paniikki, etten keksi mitään kirjoitettavaa. Lopultakin aihe vain odotti ottajaansa. 

Kävin eilen Fazerin kahvilassa juomassa laskiaispullakahvit. Kahvi ja pulla maksoivat yhteensä yli yhdeksän euroa. Joku joutuu talousvaikeuksiin peliriippuvuuden tai ryyppäämisen takia. Minä joudun kohta ottamaan pikavippejä (niitä ei taida enää olla, niitä ei ainakaan mainosteta minulle kuten aiemmin), että saan kustannettua päivittäisen pullakahvirutiinini. Saatan myös ryöstää R-kioskin.

Mitä kuuluu?

Kirjoitin tänään(kin) Metsossa. Menen sinne yhdeksän ja kymmenen välillä silloin kun ei ole muuta menoa. Usein on. 

Käyn toisinaan samalla myös kahvilla, selailen kirjoja ja luen lehtiä. Lähden lounaalle puolilta päivin, enkä enää palaa. Luen parina edellisenä päivänä kirjoittamani tekstin ja sen jälkeen kirjoitan uutta tekstiä yhdestä kahteen liuskaan. Kyllä tälläkin meiningillä hiljalleen romaani tulee. 

Laitoin tänään erään miehen nimeksi Leopold. Eikö olekin hyvä nimi? 

Kävelen päivittäin, ja jos hyvin käy, saan samalla ideoita. Lukiessakin tulee välillä mieleen jotain ihan fiksun oloista.  Usein myöhemmin osoittautuu, ettei se niin kovin fiksua ollutkaan.

Tänään kävin kävelemässä, enkä hyötynyt siitä kirjoittamisen kannalta lainkaan. Uudet nastalenkkarini hankaavat.

Uimahallin pukukopissa oli ryhmä naisia, jotka olivat menossa johonkin erityisryhmän vesijumppaan. Yksi naisista pyysi minua auttamaan uimapuvun pukemisessa. "Eikö sinun pitäisi ensin mennä suihkuun?" kysyin tämmöisenä hygieniakyylänä. Nainen sanoi menevänsä uikkari päällä vaikka pesuhuoneen seinällä neuvotaan kyllä toisin. Autoin uimapuvun naisen päälle ja mietin, onko suihkuun meno uimapuvussa oikeasti jotenkin merkittävästi epähygieenisempää altaiden veden laadun kannalta vai ei. Onko asiaa tutkittu? Miehet eivät ymmärrä tästä mitään, sillä he vetävät jalkaansa uimahousut, joissa ei ole kiemuralle rullautuvia olkaimia.

Luin Keltaisen kirjaston kirjan Asema 11, romaanin on kirjoittanut kanadalainen Emily St. John Mandel (s. 1979) ja se on julkaistu englanniksi 2014. Siis ennen pandemiaa. Romaanissa maailmaan leviää influenssavirus, joka tappaa 99 prosenttia ihmisistä ja vieläpä nopeasti. 

Romaani ei etene kronologisesti, vaan siinä hypitään ajasta ennen pandemiaa aikaan sen jälkeen ja takaisin. Kirja on tosi koukuttava ja siitä on tehty televisiosarja. Romaani on luokiteltu scifiksi ja minä kun olen luullut, etten kykene kyseistä genreä lukemaan. 

Olen kuvitellut, että scifissä on avaruusaluksia ja laitteita, joilla voi hyppiä rinnakkaistodellisuudesta toiseen. Tässä romaanissa oli kyllä avaruusaluksia, mutta ne esiintyivät vain erään romaanihenkilön piirtämissä sarjakuvissa. Romaania voi lukea turvallisesti, jos ei kammoa dystopioita. Pidin kirjasta ja aion jossain vaiheessa katsoa sarjankin. 

Ei muuta mainittavaa tänään.  Mitä teille kuuluu?

Mestari

Jostain kumman syystä tämä vaakaan satava lumi ilahduttaa minua. Näen Metson ikkunasta miehen, joka on pukeutunut sortseihin.  Erotan paljaat pohkeet tänne saakka.

Pitäisi hakea koristelintu entiseltä työpaikalta. Sain sen eläköitymislahjaksi. En päässyt tilaisuuteen, jossa linnut jaettiin. 

Tapasin pari kollegaa, jotka ovat olleet aiemmin samassa työpaikassa ja pohdimme ihan vakavissamme mikä olisi paras kellonaika hakea lintu. Päädyimme kello kymmeneen: Meeting on ohi, ruokatauko ei ole alkanut, kaikki ovat työn touhussa, eikä ole riskiä törmätä keneenkään. Näin sosiaalinen olen. 

Kuuntelin vaatteita silittäessäni netistä Helsingin sanomien mestarikurssin luentoa, jonka piti valmentaja Petteri Kilpinen. Etsin miehen koulutustietoja, enkä löytänyt niitä. Saattaa viitata siihen, ettei koulutusta ole kovin paljon tai sitten ei. 

Luento ärsytti minua. Luennoitsija lähti siitä, että elämäntapamuutosta tekevä henkilö on keskiluokkainen, naimisissa ja hänellä on lapsia. Hän ei ole työtön, eikä hänellä ole rahahuolia. Hän on todennäköisemmin mies kuin nainen.

Kilpinen puhui sympaattisesta ja parasympaattisesta hermostosta voimakkaasti yksinkertaistaen. Muutenkin hänellä oli taipumusta yksinkertaistaa asioita.

Mies oli selvästi nauttinut esiintymiskoulutusta ja tottunut houkuttelemaan ihmisiä puolelleen. Etenemisen tiellä ovat vain tämmöiset änkyrät. Tätä ei selvästikään ollut tehty meille.

Kuulijoita kehotettiin pohtimaan arvojaan ja tekemään pieniä muutoksia (siitä olen samaa mieltä). 

Minusta ei tullut mestari Kilpisen seuraajaa (tuskin haittaa Kilpistä). Kuuntelin koko luennon ihan vaan saadakseni valittaa. Sainpahan silitettävien vaatteiden kasan samalla selätettyä.

Kuura ja karkaileva isomummo

Kävimme eilen P:n kanssa Gopalissa syömässä (tamperelainen vegelounaspaikka). Siellä oli asiakkaita ruuhkaksi asti. Ehkä kaikki tamperelaiset osallistuvat tammikuun vegaanihaasteeseen tai sitten pitävät hyvästä kasvisruoasta tai ehkä mustamakkara on loppunut Tammelantorilta.

Keskustelimme koulun kasvisruokapäivistä. Omassa lapsuudessani koulussa syötiin usein lounaaksi puuroa, vetistä kesäkeittoa tai pinaattikeittoa. Kaikki oli tasaisen pahaa. Hernekeiton kanssa meille tarjottiin raaka porkkana, joka tuntui melkein ylelliseltä. Syön muuten edelleenkin hernekeiton kanssa porkkanan. 

Olen tämänkin kertonut, mutta olimme aikoinaan vanhempieni kanssa kylässä, jossa tarjottiin tosi sitkeää lihaa. En saanut purtua ja nielaistua säikeistä naudanlihaa vaan istuin kylässä lihaköntti suussani. Kuljin isän ja äidin kanssa raitiovaunulla kotiin, jossa vasta sylkäisin lihan roskikseen. 

Kirjojen tekeminen on outoa hommaa. Ensin kirjoitetaan yksin. Sitten lähetetään käsikirjoitus eteenpäin ja odotetaan. Sitten saadaan kustannussopimus tai ei. Ensin mainitussa tapauksessa tekstiä muokataan kustannustoimittajan ohjeiden mukaisesti. Ei ole kiire mihinkään. 

Sitten yllättäen tulee hoppu, vaikka julkaisuun on yli puoli vuotta. Lastenkirjallani on nyt nimi ja kansikin (ihana kansi onkin)! Nimeksi tulee Kuura ja karkaileva isomummo.  

Kärsin taas kerran blogikriisistä. Katsotaan mihin se johtaa vai johtaako mihinkään. 

Stop, Continue, Start

Varastan käyttööni strategian: Stop, Continue, Start. Kari Peitsamolla oli aikoinaan kappale nimeltään Stop, shake, honey, go. Tämä ei kuitenkaan ole sama asia ollenkaan.

Stop: 

Monellekin jutulle pitäisi pistää stoppi. Itsensä mollaamiselle erityisesti. Kuulostaako liian vaikealta? Niin minustakin.

Luin artikkelin, jossa haastateltiin yli neljäätoistatuhatta brasilialaista ja todettiin masennuksen olevan vegaaneilla kaksi kertaa yleisempää  kuin sekasyöjillä. Pavut ja tofu eivät aiheuta masennusta, mutta helposti syyllistyvät ihmiset jättävät useammin lihatuotteet pois. Jäämme odottamaan lisätutkimuksia. 

Somen on todettu lisäävät alakuloa, varsinkin jos vain seuraa muiden menestystarinoita ja on itse passiivinen. Päätin ihan ajankäyttösyistä pitää paastoa Facesta ja Instasta maanantaisin. Tänään on maanantai. Olen jo useaan otteeseen liu'uttanut vaistomaisesti sormeani kohti Instan ikonia.

Continue: 

Jatkan rentona melkeinvegaanina. En lopeta liikunnallisia harrastuksia. Päivitän blogia, niin kauan kuin se tuntuu mielekkäältä. Kirjoitan kässäriäni, vaikka saatan törmätä kipeästi kustannusmaailman realiteetteihin. Lastenromaani pitää saada valmiiksi. Kustannustoimittaja on lähettänyt minulle kässärin postissa viikko sitten. Ei ole vielä näkynyt. 

Start: 

Tämä on vaikein osuus. Yritän suhtautua itseeni ystävällisesti. Kuuntelen ihmisiä. Käytän vaaleanpunaisia silmälaseja. Lähden matkalle. En tiedä milloin, mihin tai kenen kanssa, ehkä itseni.