Matkustan IC junassa, työskentelyvaunussa ihan yksinäni, väritön maisema vilisee oikeassa näkökentässäni. Istun selkä menosuuntaan, vastapäinen paikka on tyhjä.
Pakkasin reppuun läppärin, kaksi kirjaa (Gabriel Garcia Marquez Sadan vuoden yksinäisyys ja Tuula Karjalainen Tove Jansson Tee työtä ja rakasta). Kummankaan lukeminen ei liity sinänsä niiden ajankohtaisuuteen, ensin mainittu valittiin lukupiirikirjaksi ennenkuin edes saatoimme aavistaa kirjailijan kuolla kupsahtavan ja toisen sain ystävältä lainaksi. Sadan vuoden yksinäisyyden olen lukenut kertaalleen jo sata vuotta sitten. Tämänkertaiseen lukukokemukseen vaikuttaa kirjan ulkoasu (se on ollut Suuren suomalaisen kirjakerhon kuukauden kirja vuonna 1983). Rönsyilevä romaani on saatu mahtumaan 348 sivuun. Kannen paperiset päälliset ovat hukkuneet johonkin.
Hiljattain tiedoitusvälineet hälisivät kolesterolilääkkeistä, joita ihmiset siis syövät turhaan ja joista tulee heille kammottavia sivuvaikutuksia. Taustalla on lääkefirmojen juoni, jolla osakkeenomistajat saavat kahmalokaupalla rahaa ja ihmisparat pyöriskelevät lihaskivuissaan. Tästä seurasi se, että terveet hyväkuntoiset puhdaskoronaariset ihmiset jatkoivat lääkkeiden syömistä (ne jotka eivät niitä tarvitse), mutta ne joiden olisi pitänyt nauttia kamalat pillerinsä jättivät ne sivuvaikutusten pelossa syömättä. Olen tavannut monta potilasta, joiden sepelvaltimoita on laajennettu ja siitä huolimatta he eivät enää käytä näitä lääkkeitä (kun kerran televisiossa sanottiin niiden olevan turhia ja vahingollisia).
Nykyään on muuten ratkaisevaa, minkä kannan erilaisiin hoitoihin eräs ortopedi ottaa. Ortopedin blogissa puhutaan mafiasta (ravitsemussuositusten laatijat) ja sokeritsaarista ja samalla mainitaan miehen uusi kirja, joka on jo myynnissä. Erikoista, että mies kirjoittaa monesti diabeteksen osalta mielipiteidensä perustuvan kliinisen kokemuksensa, vaikka hän on kirurgi.
En aio provosoitua enää mistään lääketieteeseen liittyvästä. Huvittaa vain tuo miehen marttyyrimainen oikeassaoleminen. Hänen mielipiteensä ovat monelle mieleisiä, hän on lääkekielteinen, vastustaa lääkäreiden yleisiä käsityksiä kansansairauksien hoidosta, hän on aikalailla yksin (suomalainen pitää niistä, jotka taistelevat yksin), hän tarjoaa mahdollisuuden syödä voita ja lihaa, jotka ovat monelle mieleisiä ja joiden nauttimista virallinen lääketiede kehottaa rajoittamaan. Virallista tahoa edustaa usein professori Matti Uusitupa, joka on hieman tosikko jankkaaja. Mitä se minulle kuuluu mitä kukakin syö, söin eilen itsekin höyrymakkaran, enkä koe asiasta minkäänlaista huonoa omatuntoa. En tällä kertaa edes ekologista. Makkara maistui hyvältä ulkona saunan ja uinnin päälle, paperiin käärittynä, sinapin kera. Se maksoikin vain kohtuullisen yhden euron verran. Suupielen rasvat ja sinapit pyyhin harmahtavaan käsipyyhkeeseen.
3 kommenttia:
Mä oon jo 50v sitte saannu sellassen opin, että syödään mahollisimman vähän käsiteltyä ruokaa ja niin tehden voin hyvin. Kun taasen sorrun nykyajan sadan lisäaineen sitruunakakkuun, voin huonosti.
Kyllä sitä lihaa ja ehtaa voita voi syödä, mutta kohtuu kaikessa. Voihan viinaakin juoda, mutta ei kenenkään elontie litraa pirtua päivässä kestä. Ainakaan sisäisesti nautittuna. ;D
Minäkin söisin mieluusti makoisan käristemakkaran, ei tekisi tiukkakaan...Vaan kun se ei taida olla kasvis ja olen sille linjalle höperyyksissäni lähtenyt. Muuten olen kyllä ihan löperö monessa asiassa - ehkä on hyvä olla tiukkana edes jonkin asian suhteen.
Tuota "yhden miehen pätevyyttä" minäkin olen kovasti miettinyt. Täällä pk-seudulla on yksi yksinäinen radiologi, joka on sitä mieltä, että vain ja ainoastaan uä-tutkimus on hyvä rintasyövän toteamisessa. Naiset tykkää, kun ei tissejä litistetä kivuliaasti levyjen väliin vaan sivellään vain anturilla. Se ei haittaa, että neulänäyte otetaan puolen vuoden välein. Tituleeraa itseään nettisivuilla lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi, vaikkei ole väitellyt.
Lähetä kommentti