Kirjoitan pienen tositarinan, jonka kertomiseen en ole saanut lupaa, mutta kirjoittaminenhan on varastamista. Olen kuullut jutun ystävältäni, jonka kaveri on tarinan sankari, joten kaikki ei ole välttämättä ihan pilkulleen näin tapahtunut. Pidän tässä tarinassa siitä, että se kertoo polkupyörästä ja keski-ikäisen naisen anarkisesta toiminnasta. Pitkä alustus, mutta tarina on lyhyt.
Ystäväni työkaverin tyttärellä on Jopo- merkkinen polkupyörä. Viime aikoina olemme saaneet lukea lehdistä, että varkaat tavoittelevat näitä kulkuvälineitä, sillä ne on helppo muuttaa rahaksi. Minusta ihmisen kulkuvälineen, siis nimenomaan polkupyörän varastaminen on kuin hevosvarkaus aikoinaan (eikös sellaisesta joskus jossain päin maailmaa saanut hirttotuomion?). Nuoren naisen pyörä anastettiin katkaisemalla heppoinen lukko leikkureilla.
Jo seuraavana päivänä Jopo oli myytävänä netissä, tosin myyntikuvassa oli toinen Jopo. Tytön poikaystävä soitti myyjälle ja sopi tapaamisen jonkun marketin takapihalle. Tytön äiti lähti turvaksi. Kaksi epämääräisen näköistä miekkosta kauppasi pyörää ja ostajat huomasivat heti, että tuosta anastetusta pyörästä oli kyse. Pyörän omistajan äiti kysyi saisiko koeajaa polkupyörää ja sai toimeen luvan. Kokeiltuaan pyörää pihassa hän pyysi vähän pidempää ajokokeilua ja sekin sallittiin, jolloin nainen pinkoi pyörineen karkuun. Hän polki tyttären poikaystävän pihaan, jonne parkkeerasi pyörän.
Juttu ei lopu vielä tähän. Törkeillä pyörävarkailla oli omistajan poikaystävän puhelinnumero ja sitä kautta he saivat osoitteen. He kävivät hakemassa Jopon poikaystävän pihasta. Äiti ja poikaystävä päättelivät, että pyörä saattaisi olla siellä missä sitä aiemmin kaupattiin ja saman marketin takapihalta se löytyikin. Vasta tässä vaiheessa otettiin yhteyttä virkavaltaan, sillä pyörä oli kiinnitetty pyörätelineeseen lukolla. Poliisit tulivat paikalle ja nauroivat kippurassa Jopo-varkauden jännittäville käänteille. Tyttö sai lopulta pyöränsä takaisin.
4 kommenttia:
Ah Jopot, nuo rosmojen suosikkimankelit! Oma Jopo-tarinani:
Multa vietiin aikoinaan kanssa Jopo pihasta. Aikani sitä surin ja sitten unohdin koko asian. Muutaman kuukauden päästä sattui kaupungin keskustassa silmään ihan samanlainen pyörä lukittuna ja tarkemman tutkimuksen jälkeen se osoittautui mun Jopoksi, sillä siinä oli mm. vanhoja tarroja ja uusi eturengas, joista se oli helppo tunnistaa. Jätin tarkalle lapun (jehovien jakama flaijeri), jossa oli nimi ja puhelinnumero takana ja pyyntö ottaa muhun yhteyttä. Kun mitään ei kuulunut vähään aikaan, niin sitten käytiin yksi kaunis kesäyö hakemassa kämppiksen kanssa Jopo kotiin. Mulla oli jo tuossa vaiheessa uusi pyörä, mutta kämppis ajeli tuolla vielä pitkän pätkän, kunnes se taas varastettiin...
Samat Jopot siis kiertävät ja bisnes käy.
Joponomistajakaverini näki kerran ikkunasta, miten pihassa kaksi miestä sahasi hänen vanhan joponsa lukkoa. Mentyään paikan päälle hän sai kuulla, että siinä ovat isä ja poika, joilta oli samana päivänä varastettu jopo, ja olivat sitten päätelleet, että kaverin jopo on se varastettu jopo, ja oman käden oikeudella päättäneet ottaa sen takaisin. Olivat sitten kyllä hyvällä uskoneet, ettei kyseessä ole sama jopo, mutta mieleen tulee, kenen jopoa ovat sitten seuraavaksi siirtyneet rassaamaan...
Tällä kertaa jopo pelastui, mutta myöhemmin se tietenkin varastettiin lopullisesti. Myös toisen joponomistajakaverini jopo varastettiin, eli valitettavasti minun kokemukseni mukaan jopojen varastusprosentti on 100%.
Tyttärelläni on Jopo.
Lähetä kommentti