torstai 5. kesäkuuta 2014

Lemussa

Istun ah niin kauniin liljan katkussa. Sain lemuavan myrtin lahjaksi. Se on istutettu ruukkuun, joten eliniän ennuste saattaa olla viikkoja. Onneksi omakotitaloasujaystävä lupasi uudelleensijoittaa haisukasvin pihamaalleen.

Luin eilisestä Hesarista tutkimuksesta, jonka mukaan autoilijat ajavat mielummin kypäräpäisen kuin kypärättömän pyöräilijän yli. Olen siis aivan turhaan polkenut mokoma potta päässäni. Voihan olla, että kypäräpäiset noudattavat hölmöyksissään liikennesääntöjä ja liikkuvat ajoradalla (jossa onnettomuudet sattuvat) jalkakäytävän sijaan.

Olen pyöräilijä enkä omista autoa vaan pummaan aina tarvittaessa kyydin autollisilta ja näen pyöräilyssä niin suuria etuja, että on vaikea ymmärtää, miksi nimenomaan se ei ole kulkuneuvona etusijalla. Pyöräily ei saastuta ja pyörällä suhaaminen on terveellistäkin, ellei auto aja päältä. Jos pyörätiestö olisi kunnossa siitäkään ei olisi nykyisen kaltaista vaaraa. Moni kummastelee talvipyöräilyäni, mutta jos pyöräteitä aurattaisiin samaan tapaan kuin ajoväyliä, ei siinä olisi mitään ongelmaa jos pyörässä on nastarenkaat. Sadesää ei ole este, sillä nykyään on saatavissa niin hyviä sadevermeitä. Pyöräilijöille pitäisi saada oikeus ajaa yksisuuntaista katua molempiin suuntiin. Tampereen keskustassa on joihinkin kohteisiin todella hankala ajaa pyörällä jos pyrkii noudattamaan liikennesääntöjä. Eräänä päivänä talutin pyörääni edellä mainitusta syystä, jolloin vastaan kävelevä mies hihkaisi "Onko bensa loppu?".

Kuuntelin Tulenkantajien kirjakaupassa kolmea naisrunoilijaa (Niina Hakalahti, Tuija Välipakka ja Reetta Pekkanen). Kirjakaupan tilaisuuksisssa istuu usein sama keski-ikäinen naiskööri, nuoremmat seisoskelevat takarivissä viiniä kertakäyttömukeista siemaillen. Niina Hakalahti oli Viita-opettajani ja toimi tilaisuudessa Kirsi Kunnaksen stunttina. Niina Hakalahti on julkaissut tilaustyönä Minervakustannukselle lahjakirjan Vauvailoa, josta hän luki kaksi oivallista ja humoristista runoa. Kirjan ulkoasu ei ollut oikein balanssissa runojen kanssa, sillä kuvitus on todella äitelä. Kukin nainen luki kaksi runoa ja he kommentoivat toistensa runoja, joihin eivät olleet käsittääkseni ennemmin tutustuneet. Miten nopeasti he pääsivätkään sisälle muiden teksteihin.

Tapasin kirjallisen hetken jälkeen ystävän, jota en ollut nähnyt aikoihin. Nainen oli tässä välissä ehtinyt käydä Kuubassa ja työskennellä kaksi kuukautta Tansaniassa. Hänen suunnitelmissaan oli hakea pariksi kuukaudeksi hommiin Etelämantereelle. Mutta minäpä lähden tänään Tallinnaan. Pitäisikö hankkia sellainen kärry ja raahata kotiin mittava määrä edullisia alkoholijuomia?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eräs blogisti kertoi sellaisen tosiasian että pyörä on kaikkein energiaedullisin kulkuväline, jopa siis kävelyä parempi, sillä pyörä kuljettaa ihmisen eteenpäin vähimmällä energiamäärällä. Siksi sen tulisi tämän viherblogistin mukaan olla kaikkien ekoihmisten ykköskulkuväline. Minua hieman huvitti, anteeksi vain, se että hän oli huolissaan siitä että kävelee niin paljon paikasta toiseen, koska näin hänen on kulutettava maailman ruokavaroja enemmän kuin jos kulkisi yksinomaan pyörällä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

En ole ihan noin ekologisuuden perikuva. Ottikohan blogisti huomioon pyörän rakentamiseen kuluneen energian?

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin nyvä kysymys! Todennäköisesti ei...