Eräs ystäväni sanoo olevansa niin onnekas, että on kateellinen itselleen. Viimeisimmässä Teema-lehden numerossa Anna Kortelainen sanoo oman ilonsa pilaamisen olevan yleistä.
Istun omassa nojatuolissani ja taustalla soi radio Suomi, joka lähettää kaikenlaista rentouttavaa ohjelmaa näin sunnuntaisin, toisin kuin ylen ykkönen, josta voi sunnuntaisin kuunnella jumalanpalvelusta. Olen E:n ohjeiden mukaisesti liimannut Selenaan teipin aseman kohdalle, aiemmin minulla oli vaikeuksia säätää radio oikealle taajuudelle kuullakseni Heikki Harmaa ja Jake Nymania. Teeman intohimonumerossa Mark Levengood tunnustaa rakkautensa suomalaiseen musiikkiin, vanhoihin ikivihreisiin ja euroviisukappaleisiin. Mark Levengoodin omaelämänkerralliset kirjat ovat muuten erittäin hauskaa luettavaa, erinomaisia kun joutuu mökillä pakenemaan sukulaisia riippukeinuun.
Matti Apusen intohimoja ovat työ, politiikka ja jalkapallo, muuten hän sanoo olevansa pikkuisen marsu. Tällaiset listat pakottavat miettimään, onko itsellä intohimoja vai olenko lopulta kaiken kaikkiaan marsu. Eihän marsuissa sinänsä ole mitään vikaa. Intohimot ehkä vaihtelevat eri elämänvaiheissa. Työ oli minulle intohimo kun tein väitöskirjaa, nyt suhde työhön on seesteinen ja välillä jopa väsähtänyt. Viikonlopun työskentelyyn ei ole enää minkäänlaista intohimoa. Nyt kiinnostaisi kirjoittaminen, mutta onko suhde siihenkään lopulta intohimoinen. Jos olisi, niin käyttäisin kirjoittamiseen kaiken vapaa-aikani öitä myöten. Rakastuneena intohimo kohdistuu rakkauteen ja rakkauden kohteeseen. Rakastuminen ei sovi minulle, sillä näen jo heti sen potentiaalisen onnettoman lopun.
Samaisessa lehdessä on mielenkiintoinen juttu seksiradikaali maisteri Rolf Lagerborgista (1874-1959). Mies joutui oikeuteen syyllistyttyään salavuoteuteen neiti Elna Selinin kanssa. Jos jompikumpi olisi ollut naimisissa niin rikoksen nimi olisi ollut huoruus. Pari oli tarkoituksellisen julkea taistellaakseen yhteiskuntaa ja kirkkoa vastaan. On helpompaa olla pikkuisen marsu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti