Kaverin kotona luettiin jouluaaton ruokapöydässä jouluevankeliumi. Meillä ei luettu. Olin asiasta pahoillani, sillä opettajakin oli sanonut, että näin kuului kunnon perheessä tehdä. Opettaja oli minulle suurin auktoriteetti.
Facebook- ystäväni on alkanut kärsiä perinnekateudesta ja huomaan itsekin potevani samaa ikävää vaivaa. Kadehdin ihmisiä, jotka kattavat kuohuviinit ja mansikkakakut joka vappu Ullanlinnanmäelle. Pääsiäisenä he askartelevat virpomisvitsat, maalavat munia ja tarjoavat karitsanpaistia kolmellekymmenelle vieraalle. Juhannuksena he purjehtivat saareen, polttavat kokkoa, pystyttävät juhannussalon ja juoksevat ympäri yön ilkosillaan poimimassa yrttejä tyynyn alle. Joulun te arvaattekin.
Näiden ihmisten syntymäpäivät ovat suuria spektaakkeleita ja heidät kihlataan Eiffel-tornissa. Häissä järjestetään morsiamen ryöstö, leikataan yhdessä täytekakkua, poljetaan jalkaa ja heitetään morsiuskimppu ahneille vanhoillepiioille. Minä menin naimisiin maistraatissa kiinatossut jalassa, enkä ole ollut koskaan kihloissa. Erohan siitä tuli.
Perinneihmiset säilyttävät vintillä laatikoita, joiden kylkiin he ovat tekstanneet siististi: joulukoristeita, pääsiäiskoristeita, vappurekvisiittaa, rapujuhlatamineita ja häämuistoja.
7 kommenttia:
Pahoin pelkään, että perinneihmiset ahistaisivat mua aika paljon. Puhumattakaan että itse pitäis... EIEIEIEI!
Tää on vielä kesken -blogin postaus 25.12.2014: Joulusuoritus 2014 kuvaa hyvin sitä, mihin meidän tulisi pyrkiä: täydellisyyteen. Muuten olet huono ihminen.
Sitäpaitsi - onhan sinullakin perinteitä: lauantain toivotut...
Minusta taas perinneihmiset ovat jollain tapaa....jos ei nyt pimeitä niin kaavoihinsa kangistuneita yksilöitä joiden elämä on yhtä helvettiä koska sama perinnetouhu heijastuu jokapäiväisessä elämässäkin; keskiviikot ja lauantait ainoita saunapäiviä, naiminen suoritetaan joka ainut kerta perinteisessä lähetyssaarnaaja - asennossa, torstaisin hernekeittoa,mikäli tulee kutsu tupareihin niin uuteen kotiin viedään se v*tun miniatyrileipävarras und suolapussi - yhdistelmä....ei hyvää päivää...mulla ei rauhoittavat riittäisi jos joutuisin elämään jonkun perinneihmisen kanssa.
Perinneihmisillä en tarkoita mitään jäykkiä perinteitä vaan sellaisia kivoja juttuja, isoja iloisia päivällisiä ja muuta vastaavaa. Niitä vähän kadehdin.
Itselläni oli vuosia fantasia siitä, että ripustaisin koristelamppuketjun tiheän puun alaoksiin valaisemaan tunnelmallista illallista ystävien kanssa. Nauttisimme hyvää ruokaa ja juomaa pöydän ääressä, ja tilanne olisi viihtyisän seurallinen.
Lamppuketju meni kuitenkin epäkuntoon tiheän puun kaatuessa kesämyräkässä muutama vuosi sitten enkä saanut kutsuttua tuttavia edes kahville.
Hiljalleen alan hyväksyä itseni ja elämän, joka alati jää epätäydelliseksi.
Perinteet; joulu, juhannus, pääsiäinen, vappu, syntymäpäivät, kastejuhlat, häät hautajaiset, rapujuhlat..., mitä vielä?
Minusta kaikki on kuvottavaa ja uudella muotisanalla sanoakseni pöyristyttävää.
Muuten toi pöyristyttävä-sana on kauhee. Milloin sitä on alettu käyttään?
//Eija
Serkun tytär ystävättärineen viettää Eino Leinon-päivää lukemalla kyseisen herran runoja puutarhassa tarjoilujen kera. Viime heinäkuussa istuin yksin takapihalla,join valkkaria ja luin neiti kesäheinää..
Lähetä kommentti