Koin tänään valaistuksen: en mahdollisesti olekaan kiva ihminen, vaikka olen itseäni, ainakin jossain määrin, sellaisena pitänyt. Kokemus oli jotenkin kirkas, eikä ollenkaan masentava.
Tajusin myös, ettei työni tule muuttumaan kevyemmäksi. Nautin hetkittäisestä kiireestä, mutta työpäivät ovat muuttuneet ilottomaksi puurtamiseksi.
Vaikka olenkin ikävä ihminen, sain ihania lahjoja: polkupyörän "Tällä lahjalla annat polkupyörän joko koulutytölle turvaamaan ja nopeuttamaan koulumatkaa tai vapaaehtoiselle avustustyöntekijälle, joka tekee terveystarkastuksia ja ohjaa asukkaita rokotuksiin. Kummassakin tapauksessa pyörä toimitetaan alueelle, jossa tieyhteydet ovat heikkoja ja etäisyydet pitkiä".
Sain kauniin ruukkukukan. Jos Kerttu ei tuota eliittihorsmaa syö, niin tapan sen liiallisella tai liian vähäisellä hoidolla.
Työnantaja antoi kehystetyn grafiikanlehden, jonka kuljetin kotiin pyörän tarakalla. Taulussa nainen istuu puun alla ja ruokkii lintuja, joita teoksessa on 27 yksilöä. On todella vaikeaa suunnitella taululle hyvää paikkaa, kun pitäisi samaan aikaan pitää taulua sopivalla kohdalla seinää ja kävellä muutama askel taaksepäin arvioidakseen ripustusta.
V oli kääntänyt itse kirjoittamani puheen tampereen kielelle. Puhe nauratti ja siitä tuli hyvä mieli. Eikä puheessa mainittu A-sanaa vaan minun kehuttiin olevan laiska ja rahvaanomane ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti