Eilen A:n kanssa lenkkeillessä kävimme Rosendahlin vessassa. Vaikka en pidä hotelliyöpymisestä, minulle tuli halu lomailla kyseisessä hotellissa. Ottaisin beaty boxin kainalooni, kiipeäisin Pyynikinharjulle, laskeutuisin hotellin pihaan, kirjautuisin majoituslaitokseen, viettäisin siellä yöni, söisin hotelliaamiaisen ja palaisin kotiin samaa reittiä kävellen.
Aikoinaan nuo korpihotellit olivat moderneja ja tyylikkäitä: ruskeita kokolattiamattoja, petsattuja huonekaluja, raskaita kellertäviä verhoja ja suuret ikkunat, joista näkyi metsää. Jyväskylässä söimme joskus sunnuntaisin lounasta Rantasipi Laajavuoren buffet-pöydästä, jota sanottiin vielä seisovaksi pöydäksi. Tarjolla oli makaroni-ja perunasalaattia, nakkeja, perunoita, lihapullia, savukalaa ja paistia. Ajoimme kerran oikein taksilla hotellin yökerhoon.
Myöhemmin näistä hotelleista tehtiin kylpylöitä venäläisiä turisteja varten. En tiedä kuka niissä nykyään yöpyy. Tai itseasiassa molemmat siskoni ovat yöpyneet perheineen Rosendahlissa.
Luen iltaisin pätkän Knausgårdin Taisteluni-sarjan viimeistä osaa (niin kauan kuin jaksan kannatella kirjaa käsissäni) ja saan muutakin pohdittavaa kuin seuraavan päivän työtehtävät. Kirjailija tarkastelee tavanomaisuutta. Oikeastaan pahinta mitä kriitikko voi romaanista sanoa, on sen tuomitseminen tavanomaiseksi. Viihteellinen on tietysti yhtä paha. Huono ja erikoinen on parempi, sillä teksti saattaa olla aikaansa edellä ja siksi kummallinen.
Kirjoitusystäväni, kirjailija ei kirjoita kirjoihinsa sellaisia ilmiöitä, jotka ovat väliaikaisia kuten vaikkapa facebook. Teoksista tulee ajattomia ja niistä on itseasiassa vaikea ihan tarkasti sanoa, mihin aikaan ne on sijoitettu. En edes oleta, että kukaan haluaisi lukea kirjaani parin vuoden kuluttua. Se on realiteetti, ainakin kun katsoo kirjakauppojen valikoimia.
7 kommenttia:
Kirjan elinkaari on lyhyt, mutta sinun tekstisi ovat ajattomia!
Olen varma, etteivät ne ole.
Mikseivät olisi? Et kirjoita juurikaan mistään ajalle tyypillisistä ilmiöistä vaan jokapäiväisestä elämästä, havainnoista, ajatuksista, tunteista. Mikä voisi olla vähemmän aikaan sidottua?
Onpas viimeisessä Knasussa mielenkiintoista pohdiskelua. Noin se varmaan on.
Kirjoitusystäväsi on nyt kyllä väärässä. Miten mielenkiintoista onkaan lukea kirjoista ajasta, jolloin oli lankapuhelin tai ajasta, jolloin sellainen oli vain rikkaammilla ihmisillä tai ajasta jolloin puhelinta ei ollut keksitty. Kivat aikaansa sidotut yksityiskohdat ovat hyviä tunnelman luojia.
On musta kyllä kiva lukea sellaistakin, missä on kaikki nykyhörsöttimet, kännykät, netin eri palvelut jne. Mielellään jotain ekstraa myös, kuten Pekka Hiltusen Studio-sarjassa! Tykkään siitä ihan älyttömästi.
Olen lukenut yhden tekstiviestiromaaninkin, Hannu Luntialan Viimeiset viestit. Siinä oli oikein juoni ja jännitystä. Tykkäsin.
Olen lukenut ja olen jopa tavannut Hannu Luntialan, joka on hyvin viehättävä mies.
Lähetä kommentti