Olin eilen juhlissa, joiden resepti on aina sama (miksi muuttaa erinomaista reseptiä): kutsutaan kaksioon niin monta vierasta, ettei kukaan pysty pönöttämään, rajataan juhlien kesto vähän kuin lastenjuhlissa (15-20) ja tarjotaan teekkarisimaa. Vieraat kantavat juhliin kuohuviiniä, joten sitäkin voi juoda.
Vieraiden perusjoukko koostuu toimittajista, joiden seassa haahuilee sekalaista väkeä. Olen esittäytynyt monelle vieraalle jo pari kertaa aiemmin, eivätkä he selvästikään muistaneet minua. Saattaa olla, että se johtuu siitä, että olen käyttäytynyt hyvin ja lähtenyt kotiin ajoissa tai sitten olen se näkymättömäksi muuttunut keski-ikäinen nainen.
Minut esiteltiin syksyn esikoiskirjailijaksi, joten sain ainakin kahden minuutin huomion. Sen jälkeen keskusteltiin toimittajista kirjailijoina, kirjoituskoulutuksesta ja kirjoituksen opettajista. Tilaisuutta olisi pitänyt varmaan hyödyntää jotenkin.
Olisi tehnyt mieli käydä puhumassa Matti Apuselle, jonka kolumneja ihailen ja jonka kanssa olen kaikesta eri mieltä. En uskaltanut.
Lähdin juhlista kuudelta ja kiiruhdin Niagaraan katsomaan "Kenen joukossa seisot" sing-along versiota. Esityksestä puuttuivat tekstit, joten saimme vapaaliput elokuvateatteriin. Ei se tekstien puute juuri haitannut, sillä laulut olivat yleisölle tuttuja. Dokumentissa eräs mies kommentoi poliittista laululiikettä Pulterista oluttuopin äärestä, eikä halunnut laulaa noita lauluja enää edes nostalgiamielessä, vaan piti niitä vieläkin vaarallisina.
Sain syntymäpäivälahjaksi nostalgiapläjäyksen: "Aulikki Oksasen lauluja", Kaj Chydenius "Katson elämäni puita" ja "Jukebox-Music In The Films of Aki Kaurismäki". Taidan kokeilla onko niiden kuunteleminen vaarallista. Saatan ryhtyä puuhaamaan vallankumousta.
Jostain syystä vappuna kuuluu kuunnella kuoromusiikkia ja puhallinorkestereita. Niitä olisi tarjolla eri puolilla kaupunkia. Ei ole krapula, joten torvien toitotus ei todennäköisesti aiheuttaisi pään kivistystä, taidan silti jättää väliin. Harkitsen kuoromusiikkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti