Välillä tuntuu, että elämä menee hukkaan. Mitä väliä sillä lopulta on. Kuitenkin. Liikaa työtä, joka kasautuu sotkuisiksi kasoiksi. Tarvitsisin henkilökohtaisen järjestäjän, joka järjestäisi elämäni. Varmaan sellaisenkin voi hankkia, kun kotiinkin voi palkata jonkun joka auttaa päästämään irti vanhoista farkuista, aikakauslehdistä ja käyttämättömistä kuntopyöristä.
Kävelin eilen illalla Mustalahden satamaan ostaakseni jäätelön. Taapersin sieltä Tallipihalle jäätelöäni nautiskellen ja huomasin, että Tampereella järjestetään ostosten yö. Käsityöläisten puodeissa myytiin sinänsä kivoja, mutta tarpeettomia esineitä. Kuka voi elää ilman savista astiaa, johon voi piilottaa hyttyssavun?
Sokoksella korviin tunkivat inhottavat kuulutukset ja jumputtava musiikki. Kai se houkuttelee jotakuta tuhlaamaan rahaa. Minäkin jonotin saadakseni pikkuruisen muovimukin, jonka pohjalla oli sentin siivu smoothieta ja kävin pyörittämässä Lancomen onnenpyörää.
Kierrolla potilas osoitti kattoa ja kertoi, että siellä kävelee musta parisenttinen hyönteinen. Tuijotimme niskat kenollamme kattoa, joka oli puhtaan sairaalanvalkea. Hän kertoi vielä, ettei hyönteisellä ole siipiä. Minullakaan ei ole siipiä, mutta kenelläpä keski-ikäisellä naisella sellaisia on.
Tänään lähden Teiskoon laavulle kirjoittamaan. Oikein hyvä kirjoitusilma.
2 kommenttia:
Life coacheiksihan heitä kutsutaan. Muotiammatti sekin.
Kyllä ne siivet on. Riippuu siitä, näkeekö niitä vai ei.
Lähetä kommentti