maanantai 19. marraskuuta 2018

Rehellisyys kannattaa?

Kävimme nepalilaisessa ravintolassa, molemmat lapseni, heidän puolisonsa ja minä. Ruoka maistui mainiolta. Maksoin laskun, joka tuntui viidelle syöjälle vähän pieneltä. Lähtöä tehdessämme huomasin, että yksi annos oli jäänyt laskuttamatta. Jouduin moraalisen ongelman eteen, sillä sehän oli heidän virheensä, henkilökunta oli paennut keittiöön ja olimme jo lähdössä. Toisaalta ehdin kertoa asiasta seurueelleni. Miltä nyt näyttäisi jos lähtisin siitä vaan. Menin kassalle ja huhuilin tarjoilijaa. Lopulta joku mies tuli paikalle. Hän oletti, että meiltä oli laskutettu liikaa ja oli hieman hämmästyneen oloinen asiastani.

Saanko viimeisellä tuomiolla palkinnon tästä vai menetinkö vain seitsemäntoista euroa saamatta mitään takaisin?  Ehkä elämä on tänään paremmin tasapainossa, sillä arvelen kuitenkin tehneeni oikein. Pääsenhän nyt retostelemaan korkealla moraalillani ja velvollisuudentunnollani.

Luin Lucia Berlinin novellien suomennokset ( novellikokoelmat Siivoojan käsikirja 1 ja 2). En mahda sille mitään, mutta luin novelleja autofiktiona, sillä kertojan elämä kuulosti kovin samanlaiselta kuin kirjailijan rankka elämä. Kirjailija oli alkoholisti ja jälkeenpäin mietin, että yhtä hyvin minusta olisi voinut tulla alkoholisti. Pidin heti ensimmäisellä kerralla väkevästä viinistä, jota joku vanhempi tyyppi minulle ja kaverilleni haki. Tilaisuudet, joissa ei nautittu alkoholia olivat mielestäni tylsiä. Olin juovuksissa rohkea ja tein tyhmyyksiä. Oksensin kurssikaverin paimentolaismatolle.

Minusta ei kuitenkaan tullut juoppoa, enkä lopulta tiedä miksi. Ehkä olin liian kunnollinen ja sovinnainen. Nykyään alkoholi ei juurikaan kiinnosta minua ja voin rehellisesti sanoa juovani joskus lasillisen tai pari viiniä ruoan kanssa. On hauskaa tavata ystäviä kahviloissa. Minulla on tapana sanoa, että nousuhumala on huonontunut. Niin on käynyt ja se on samalla surullista ja helpottavaa.

5 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Autofiktio ei tee novellia tai romaania yhtään huonommaksi. Huono tai hyvä tulee ihan muista asioista, kielestä, tyylistä, ilmaisu- ja havainnointikyvystä, älystäkin epäilemättä. Ja siitä mitä kertoo, mitä jättää kertomatta. Tämä näin lukijan näkökulmasta.

Se, ettei humala vanhemmiten innosta on minusta yksi vanhenemisen ihanuuksia. Toinen on hormonaalisen hulluuden tasoittuminen, ainakin minulla. Aika armollisesti on pakko suhtautua nuoruuden - ja keski-iän - mokiin, muuten on liian tukalaa. Voi miettiä, kuinka vastaaviin mokiin suhtaudutaan, jos tekijä on mies. Miehille on sallittu enemmän, ainakin tähän asti. Ja ainakin on elänyt, on mitä muistella, kun on mokannut. Kaikki näyttää myös hieman koomiselta tai ainakin tragikoomiselta myöhemmin.

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Toi on totta mitä sanoit nousuhumalasta, eikä se humalakaan enää tuonut hyvää tunnetta, joten jätin viinat sitten juomatta, mutta kyllä oikein hyvän saunomisen jälkeen hörppään pullollisen keppanaa. :)

Mukavaa päivänjatkoa sulle sinne, kirjaileva lekuri. :))

Heidi kirjoitti...

Juttelin kirjailijan kanssa, joka ei ollut innostunut autofiktiosta. Minua se kiinnostaa, jos se on hyvin kirjoitettua. Mielenkiintoisesta elämästä ei saa automaattisesti hyvää romaania.

Piri kirjoitti...

Kyselet otsikossa, kannattaako rehellisyys. Kyllä kannattaa. Sait varmaan hyvät yöunet seuraavana yönä, etkä joutunut kiereskelemään lakanoissa unta odottaessasi.

Ja lisäksi postaukseesi tuli puolta enemmän kirjoitettavaa.

Siihen en pysty vastaamaan, mihin suuntaa tämä sitten vaikuttaa viimeisellä tuomiolla.

Heidi kirjoitti...

Minäkin uskon, että rehellisyys kannattaa ainakin tällaisissa tapauksissa. Ihan aina ei kannata olla rehellinen.