maanantai 26. marraskuuta 2018

Maanantai

"Amerikansukulainen toi aikoinaan äidilleni amerikantuliaiseksi alushousut, joihin oli kirjailtu viikonpäivien nimet. Housuja oli tietenkin seitsemän kappaletta. Yritän tehdä tällä viikolla alushousutempun ja kirjoittaa jokaisesta viikonpäivästä."

Maanantai on ryhdistäytymisen päivä. Tartutaan päivään rystyset valkoisina, juodaan yliannostus kahvia, läikytetään juomaa näppäimistölle ja työvaatteille.

Wikipedian mukaan maanantai on sunnuntain ja tiistain väliin jäävä päivä. Totta!

Maanantai on kuun päivä (monday, lundi...). Wikipediasta tämäkin.

Googlasin "I hate mondays" (22 500 000 tulosta) ja "I hate tuesdays" (156 000 000 tulosta). Yllättävää, sillä tiitstai on kovin neutraali päivä, eikä sillä ole samanlaista mainetta kuin maanantailla. Maanantai on maineensa vanki.

Maanantaihin kannattaa varata jotain kivaa tekemistä, kiva harrastus, kuten elokuvat. Kavin näytöksessä oli mahdollisuus tänä maanantaina katsoa australialainen elokuva Ghosts... of the Civil Dead (elokuvan nimi kirjoitetaan noin), joka oli äärimmäisen vastenmielinen vankilakuvaus. Suosittelisin sitä lähinnä nuorelle, joka suunnittelee rikollista uraa. Olin ystävän kanssa elokuvissa ja jos joku Niagarassa istunut lukee tämän, niin minä olin se toinen täti, joka kolisteli ulos kesken elokuvan. Varmaankin se vankila symboloi kapitalistista yhteiskuntaa tai jotain. Ihan sama. Anteeksi.

Sampolan kahvilassa liikkui taas se sama pillerinpuolittaja. Mies, joka hakee tarjottimen, veitsen ja servietin, asettaa välineet pöydälle ja sahaa pillerin veitsellä kahdeksi samankokoiseksi puolikkaaksi. Miksi hän ei tee sitä kotona. Onko tabletti jotenkin tuoreempi jos sen syö heti halkaisun jälkeen?

Hyvää yötä. Huomenna on tiistai. 

4 kommenttia:

Merja kirjoitti...

No justiinsa. Maanantai on kuun päivä, mutta viekkaat suomalaiset ristivät sen MAAnantaiksi.

Leena Laurila kirjoitti...

Sampolan hullu pillerinpuolittaja tulee sinne selvästi sinua kiusaamaan. Ihmettelin vähän aikaa että missä olen nähnyt tuon nimen äskettäin. No, eilen Hesarissa. Siinä oli juttu jostain asehullusta ja riidanhaluisesta suomalaisesta upseerista. Hän oli myös fennomaani ja suomen kielen fanaatikko. Hän ehdotti Helsingin muuttamista Sampolaksi. Kotona vähän harjoittelimme sillä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Tämä ei ole hullu!

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Asia saattaisi helpottua, jos veisit miehelle pillerinpuolittajan, niitä saa apteekista.