Itsenäisyyspäivä

Olemme taas kerran juhlineet maamme itsenäisyyttä itsellemme sopivalla tavalla, tarkastamalla armeijan kaluston, seuraamalla kättelyohjelmaa ja äänestämällä juhlien parasta kolttua.

Kekkereistä mieleen painui raahelainen supermarjastaja, joka oli kerännyt 1700 litraa puolukoita.

Eräällä ystävälläni on tänään syntymäpäivä. Hän jos kuka on ahkera marjastaja, siinä sivussa hän on kasvattanut kolme lasta, tehnyt lääkärinä vähintään kolmen ihmisen työt (tekee töitä edelleen), vaihtaa talvi- ja kesäverhot ja huolehtii naapureistaan ja ystävistään. Turha ehkä mainita, ettei hän pyöri somessa.

Juhlan kunniaksi kävimme muutaman ystävän kanssa Filharmonian itsenäisyyspäiväkonsertissa, jota johti Leif Segerstam tuolilla istuen. Tekeekö Rouvali vuosikymmenten kuluttua saman, toistaiseksi hän hypähtelee vaivattomasti tahtipuikkoa heilutellessaan. Ohjelmisto koostui Sibeliuksen musiikista ja Finlandian kuuleminen jaksoi taas kerran itkettää.

Jälkeenpäin söimme ystävän luona sinivalkoisessa pöydässä. Muistelimme löytökissa Harria, jonka lapseni raahasi vuosia sitten iloksemme löytöeläintalosta.

Kissan ystäville varoitus, ei kannata välttämättä lukea tästä eteenpäin. Harrista ei koskaan kehkeytynyt rauhallista lemmikkiä vaan se saalisti ihmisten nilkkoja ja sohvan käsinojalla lepäävää päätäni.

Kun muutin Tampereelle, alkoi kissan hoito olla hankalaa, eikä siitä olisi ollut sairaalan kaksiossa asujaksi, vaikka oli meillä joutunut jo sisäkissan elämään tyytymään, eikä sellaisia valjaita tuolloin saanut, joissa otus olisi  pysynyt tahi, että kukaan olisi onnistunut niitä eläimelle pukemaan.

Eräs ulkomailta Jyväskylään vieraaksi tuleva tutkija tarvitsi muutamaksi yöksi makuupaikan ja se järjestyi asunnossani, mutta esteeksi muodostui Harri, joka oli siis muutenkin ongelma.

Väitöskirjaohjaajani lupasi viedä kissan eläinlääkärille lopetettavaksi (minä olin silloin jo Tampereella). Hän huumasi Harrin nokareella unilääkettä, sillä muuten se ei olisi onnistunut. Kun eläinlääkäri kyseli kissasta T sanoi, ettei tiedä mitään, sillä "Ei tämä ole minun kissani". Samassa Harri virkistyi rauhoittavasta lääkkeestä ja alkoi säntäillä ympäri hoitohuonetta niin, että instrumentit lentelivät.

Eläinlääkäri sanoi, että Harri ei taida olla helppo lemmikki ja suoritti kuitenkin eutanasian.

Harrin syyttävä hahmo vilahti näkökenttäni rajamailla vielä vähintään vuoden verran ja monesti muistelemme, miten helposti se hypähti katon rajaan hattuhyllylle, kiipesi verhoja pitkin ja miten täsmällisesti ja tehokkaasti se saalisti vieraiden nilkkoja.