En ole ihan täysin toipunut työstressistä. Osallistuin Teams-tilaisuuteen, jossa lausutut esittäytymiset, kommentit ja kysymykset tuntuivat venytetyiltä. Puheet sisälsivät välttämättömän tiedon lisäksi tarpeetonta lisäinformaatiota. Siellä jo kolme potilasta odottaa. Ai niin, eihän minulla ole enää potilaita!
Strategiaani kuului aina vastaanoton alussa pahoitella, että olin myöhässä, jolloin säällinen ihminen tietysti vakuutti, ettei haitannut ollenkaan. Sitten oli niitä, jotka eivät olleet ymmärtäneet ladata riittävää parkkimaksua ja kärvistelivät silmieni alla parkkisakon uhassa.
Harvoin kuuli kenenkään huolestuvan siitä, että oma asia vei sovittua pidemmän ajan ja seuraava asiakas (tässä yhteydessä en pidä sanasta asiakas) joutui odottamaan. Joskus ongelmat eivät vaan selvinneet puolessa tunnissa tai niin kävi usein, mutta onneksi oli ruokatauko, jolla saattoi aikataulua tasata. Ai niin, enhän minä ole enää töissä vaan naputtelen tätä tekstiä ihan vaan lämpimikseni.
Kirjoitin Reuma-lehteen kolumnin vanhenemisesta. Kuvasin lehden sivun, joten siitä voi lukea jos kuvasta saa selvää (sen saa suuremmaksi näpäyttämällä).
4 kommenttia:
Meillä on sama strategia, heti vaan luulot pois potilaalta nöyrällä äänensävyllä pahoitellen, jos (kun) on aikataulusta myöhässä !
Nöyryys ei välttämättä ole aitoa, koska lääkäriäkin ottaa myöhässä olo päähän. Vähän sellainen fraasi, joka lausutaan heti tervehdyksen jälkeen.
Mielestäni potilaan pitäisi myöhässä olosta osoittaa syyttävällä sormella sitä edellistä "asiakasta", itsekästä aikavarasta. En tunnusta pelanneeni erää Tetristä potilaiden välillä, vaikka se tunnetusti hyvä stressinpurkukeino onkin.
Hyvää viikonloppua !
Yt. Kymmenottelija
En myönnä pelanneeni mitään!
Kiitos lukukokemuksesta! Erityisesti viimeisen lauseen "pienet ruttuiset osaset" puhutteli minua.
Kiitos itsellesi!
Lähetä kommentti