perjantai 29. tammikuuta 2021

Kertakäyttömaski on uusi tupakantumppi

Tupakantumppi on kuulemma maailman yleisin roska. En tiedä kuuluuko kertakäyttömaski roskien TOP-10 listaan, mutta maski erottuu ympäristöstään paremmin kuin tupakoitsijan jätökset. Kauankohan maskin maatumiseen menee, vai maatuuko se ollenkaan? Tuohon pieneen kaistaleeseen käytetty materiaali on ainakin hyvin kestävää, se tulee kirjopyykistäkin ihan saman näköisenä,  kuin sen on sinne laittanut. Kokeiltu on.


Maskit luultavasti häiritsevät lokkeja ja variksia, joiden noutopitsa-aterioiden seassa niitä lojuu. Ilman muuta nekin heittelevät niitä syrjemmälle ruokapöydästään.

Minut on kasvatettu siihen, ettei yhtään roskaa saa heittää kadulle, tien penkalle tai metsään. Olen löytänyt metsästä kokonaisen sohvakaluston ja tien varsilta Anttilan muovikasseja täynnä roskia. Itäisessä Suomessa muutamat tyypit koristavat pihansa Anglian raadoilla. 
 
Olen tämänkin tänne jo kirjoittanut: Eräs työkaverini kertoi, että hänen isänsä oli opettanut, miten roskat heitetään autosta niin, etteivät osu auton kylkeen.

Järven rantaan ei saa heittää edes Darudea, Haloo Helsinkiä tai Kaija Koota. Vain laineiden liplatusta, lintujen laulua, itikoiden yninää, kirveen pauketta ja tuulen huminaa.  Kaupungissa saa kuunnella muutakin, sillä sen äänimaisemaan kuuluvat hälytyssireenit, räyhäkäs musiikki, bussien, ratikoiden ja autojen äänet. 

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meidän talossa isännöitsijä tiedotti eilen selkeällä kotiin jaetulla paperitiedotteella tupakoinnista. Tekstissä sanotaan mm. että tupakointi parvekkeella ei saa häiritä muita asukkaita ja myös tarkka tupakointipaikan sijainti kerrottiin. Seurauksena oli että seuraavana aamuna roskiksen päällä oli lukuisia natsoja. Polttivat sitten siinä makuuhuoneiden ikkunoiden alla. Onkohan lukutaidottomuudella ja tupakoinnilla jokin kausaalisuhde? Entä toisista ihmisistä piittaamattomuudella ja tupakoinnilla? Tutkimustietoahan on jo siitä, että alhaisen koulutustason ihmiset tupakoivat enemmän verrattuna koulutettuihin.

Anonyymi kirjoitti...

Tupakoitsijat on itsekkäin ihmisryhmä. Eivätkä todellakaan mitään järjen jättiläisiä terrorisoidessaan tupaloinnillaan. Odotan joka päivä näkeväni maskin johon on leikattu röökinmentävä reikä, vielä ei ole kohdalle osunut.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Eivät tupakoitsijat ole itsekkäämpiä kuin muutkaan. Monesti tupakointi aloitetaan nuorena ja vanhempana sitten haluttaisiin siitä eroon, mutta se on on alttiille ihmiselle yhtä vaikeaa kuin heroiinista irrottautuminen. Moni tupakoitsija häpeää tapaansa.

Anonyymi kirjoitti...

Kuuntelin radiosta, että kk-maskin maatumiseen menee 500 vuotta. Ihan totta. Se on osittain jotain sellaista materiaalia, että näin ovat viisaat sen tutkineet. Hurjaa!

Anonyymi kirjoitti...

Viitaten aiempaan mielipiteeseen tupakoitsijoiden itsekkyydestä niin eikö se ole nimenomaan itsekkyyttä että poltetaan tupakkaa paikoissa, joissa se on kielletty ja haitaksi muille? Ei viitsitä esimerkiksi kaupan ovelta siirtyä sen vertaa syrjään ettei sisään- ja uloskulkijoiden tarvitsisi haistella ja hengitellä savua. Myös terveyskeskuksen ja sairaalan ovenpielet ovat tupakoitsijoiden mielipaikkoja vaikka merkitty tupakointipaikka olisi vain pienen matkan päässä. Parvekkeilla sauhuttelijatkin (savuttomissa taloissa) voi laskea tähän kastiin.