lauantai 23. tammikuuta 2021

Neuloosi

 


Hesarissa oli juttu kahdesta naisesta, jotka ovat perustaneet englannin kielisen digitaalisen neulelehden, josta on tullut niin suosittu, että naiset ovat voineet jättää palkkatyönsä, ryhtyä yrittäjiksi ja palkata jopa työntekijöitä. 
 
Facessa pyörii suuri neulojien vertaistuki- ja itsekehuryhmä nimeltään neuloosi. Kaunis villapaita saa siellä satoja tykkäyksiä, samaten Instassa. 

Välillä kaikki neuloivat jätelangoista minihameen tapaisia pötkylöitä, joita kutsuttiin pyllyttimiksi. Kirjavan pyllyttimen voi pukea farkkujen tai legginssien päälle takapuolta ja reisiä lämmittämään. 
 
Ihmisellä on tarve tehdä käsillään jotain muutakin kuin hivellä kännykkää ja neulominen on hyvä vaihtoehto, parempi kuin tupakoiminen. Olen tehnyt muutaman kirjoneulepaidan ja nyt käteni jo hamuilevat puikkoja, sillä haluaisin tehdä Bernie Sanders-lapaset. 
 
Lainasin kirjastosta Louise Glückin (kirjallisuuden Nobel-palkinto 2020) runokokoelman Uskollinen ja hyveellinen yö (kirjalla on ihana nimi). Kokoleman on suomentanut Anni Sumari ja kustantanut Enostone kustannus. Jo ensimmäinen runo osui minuun (siis hyvällä tavalla). Lainaan tähän pätkän runoa:
 
 "...(vuosien jälkeen) olimme edelleen ensimmäisessä vaiheessa, yhä valmistautumassa aloittamaan matkanteon, mutta silti olimme muuttuneet; saatoimme nähdä sen toisissamme; olimme muuttuneet vaikka emme olleet liikkuneet, ja eräs sanoi voi katsokaa miten olemme vanhentuneet matkustaessamme vain päivästä yöhön, ei eteenpäin, eikä sivullepäin, ja tämä vaikutti oudosti ihmeeltä..." 
 
Kuvassa neulomani Riddari (kaikki neuloosin jäsenet tietävät mistä on kyse). 

2 kommenttia:

Toini kirjoitti...

Upea riddari, värit juuri "miun maun mukkaan" !

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiitos!