keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Joutavia juttuja

Vessanpöntön kannen sarana on ollut rikki jo jonkin aikaa. Keittiön allas on vetänyt huonosti. Olen seurannut veden laiskaa valumista rööreihin huolestuneena. Sain viime viikolla soitettua huoltomiehen, joka sitten tuli eilen. Aamulla näytti siltä, että allas vetääkin  ja minulle tuli sellainen olo kuin olisi menossa lääkäriin ja vaiva olisi yllättäen parantunut. Pitäisi keksiä jotain uutta valitettavaa. 

Huoltomies puuhasteli aikansa roskiskaapissa, pyysi ämpäriä, johon sai valutettua sellaista kamalan rumaa möhjäistä liejua. Hän vakuutteli, että tämä on ihan normimeininkiä. Sitten mies korjasi valkoisen vessanpöntön kannen saranan mustalla nippusiteellä. 

Postitin tällä viikolla mekon, jonka olin myynyt Facen kierrätysryhmässä. Se meni ihan kirjeenä. Postissa nainen kysyi haluanko paketin (siis kirjeen) seurannan, joka maksaa 1.50 euroa. "Miksi?" kysyin hämmästyneenä "Jos se häviää" nainen vastasi. Pitääkö siis siltä varalta että kirje häviää, maksaa vielä ylimääräinen maksu?

Kun asuimme Kuopiossa, enkä saanut jotain odottamaani lähetystä, menin postiin asiaa kyselemään ja postivirkailija sanoi "Poeka on taennut viiä viärään paekkaan".

Ei kommentteja: