perjantai 3. joulukuuta 2021

Rosolli

Eräs kirjoituskaveri sai apurahan. Hienoa! Häntä onniteltiin Facessa. Jos onnittelussa ei ollut sydämiä (yhdessä oli neljä), niin onnittelun perässä seisoi rivi huutomerkkejä. Sydämet ja huutomerkit laimenevat näin yltiöpäisesti käytettyinä. Annoksia on pakko nostaa. Enää ei voi lähettää viestejä edes itsensä ikäisille tyypeille ilman hymiöriviä vaikuttamatta tylyltä. Ei  sitäpaitsi auta vaikka tuntisi emojit hyvin, kohta hyvää tarkoittava hymynaama onkin jo ironinen ja ilkeä hymy. Emoji-tiedot pitää päivittää tiuhemmin kuin koronarokotus.

Kuuntelen kirjaa, jossa sivutaan naisten kouluttautumista. Suomessa naiset saattoivat opiskella yliopistossa jo 1800-luvun loppupuolella, mutta opiskellakseen heidän piti anoa vapautusta omasta sukupuolestaan, joka kuulostaa aika hullulta. 

Sain ilmoituksen sanastokorvauksista, joita tilitetään kirjastolainoista (ääni- ja e-kirjoista niitä ei jostain syystä makseta). Jokaisesta kirjalainasta saa 0.26 euroa ja sen perusteella laskin, että kahta romaaniani on lainattu vuoden mittaan yhteensä noin 11 400 kertaa. Minusta se kuulostaa paljolta, mutta tietenkin kymmeniä kirjoja julkaisseet ja suositut kirjailijat painivat ihan eri luokassa. 

Tästä tuli taas tämmöinen rosolli. Ei ole onneksi pakko syödä. 

Ei kommentteja: