keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Virallinen rokotusvalitus

Ärsyttää ja (ennen kaikkea) hävettää oma toimintani näissä koronarokotuskisoissa. 

Kuulun siihen ikäluokkaan, joka saa kolmannen koronarokotteensa puolisen vuottta toisesta rokotuksesta. Vaikkapa Salossa kolmas rokote voidaan antaa 5 kk toisesta rokotuksesta (ikäraja 55 vuotta) ja Helsingissä 5.5 kk ja Tampereella 6 kk (ikäraja 60 vuotta). THL suosittaa kolmatta rokotusta yli kuusikymmenvuotiaille 5-6 kk toisesta rokotuksesta.  Tampereella sivut päivittyvät laiskasti ja epäilin, että raja saattaisi kuitenkin olla 5 kk, kun tuo THL niin sanoo.

Kaverini sai eilen rokotuksen 5.5 kk toisesta rokotteesta jonotettuaan rokotusbussiin (Tampereella!), joten päädyin jonottamaan Keskustorin rokotusbussiin, sillä olinhan saanut toisen rokotteeni kesäkuussa. Oli niin h-vetin kylmä, että silmät alkoivat jäätyä päähän, joten istuin bussissa, joka oli varattu jonotusta varten. Ei sielläkään erityisen lämmintä ollut ja maskitonta porukkaa.

Jonotin puolitoista tuntia, kunnes pääsin siihen varsinaiseen bussiin. Minua ei suostuttu rokottamaan. Koko homma oli tietysti omaa syytäni. Kuitenkin seisoin jo siinä, rokotteita oli, rokottaja oli ja tarkoitus olisi välttää niitä sairaalaan joutumisia, eikä lääketieteellistä estettä rokottamiselle ollut (minulla on se uniapneakin, joka altistaa vaikeammalle taudille, mutta ei siitä enempää). Hoitaja oli lahjomaton. En tosin kokeillut lahjoa. 

Palasin kotiin, v-tutti, nauratti ja palelsi. Vietin illan peiton alla kahdet villasukat jalassa. No menen sitten tammikuussa, jolloin minulla on jo rokotusaika varattuna, aiemmin en sitä saanut. Hoitaja muuten sanoi, että huomenna se raja saattaa olla 5 kk ja käski valittaa johdolle, mutta sen sijaan minä valitan täällä.

4 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Kolmas rokotus ja sen ajankohta ilmeisesti vaihtelee kuntakohtaisesti avi:en päätösten ja suositusten mukaan. Me saimme kolmannen rokotuksen Turussa sivumennen, kun haimme influenssarokotuksen. Siinä vaiheessa oli toisesta koronarokotuksesta kulunut 5 kuukautta ja rokottajat ilmoittivat sen riittävän pitkäksi väliksi ja myös ettei samanaikaisesta rokottamisesta ollut haittaa. Eikä sitten mitään haittoja ilmennytkään.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Voi harmi, kun jouduit jonottamaankin noin pitkään ja turhaan.
Kymsotella oli yli kuusikymppisille pitkään se 6 kuukautta. Flunssarokotuksessa kuulin, että parilla viikolla saa aikaistaa, joten siirsin aikaa muutamalla päivällä. Sitten tulikin tieto, että 5 kuukautta riittää, ja ei kun taas koneelle katsomaan löytyiskö aikoja. Lähimmästä rokotuspisteestä oli kaikki ajat menneet, mutta Haminasta löytyi aika huomiselle, joten teemme rokotusretken sinne.
Meillä ajanvaraus 50-60 -vuotiaille alkaa 13.12.

Anonyymi kirjoitti...

Minut rokotetiin henä/elokuun vaihteessa ja kolmannen kerran kuukausi sitten. Käsittääkseni ihan ekana riskiryhmäläisenä koskissa. Varasin ajan netissä, kun kuulin, että sen voi varata. Ekan rokotteen sain PSHP:lta, loput koskista.

Ihme sekoilua rokotusten kanssa, aikavaraukset on ihme sekoilua ja rokotukset ei ole edenneet, foliohatut keksii kaikenlaista kummallista vältääkseen ja sitten halukkaat ei sitä saa.

ITC-ukkeli

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Hoitaja siellä rokotusbussissa toimi niin kuin oli käsketty, joten turhaanhan minä valitan. Kävin keskiviikkona Helsingissä. Kahvila/lounasravintolassa kysyttiin rokotuspassia. Toivon edelleen, että sen käyttöä laajennettaisiin.