perjantai 17. joulukuuta 2021

Vaarallinen matka

Tein eilen ensimmäisen (koronavirus) kotitestini, joka osoittautui odotetusti negatiivinseksi. Istun junassa. Naamallani on FFP2 maski, josta lapseni sanoi, että se näyttää suodatinpaperilta, jonka voisi laittaa nauhoista roikkumaan johonkin, eikä sitä muovista suppiloa tarvittaisi. Saattaisi olla kätevä retkiolosuhteissa.

Olen menossa katsomaan iäkkäitä vahempiani. Juna on täysi ja edessäni istuu perhe, joka ei toivottavasti ole kotoisin eteläisestä Afrikasta.  Tai onko sillä väliä. Toinen lapsi aivastelee jatkuvasti.  Nyt perheen isä otti maskin pois ja he alkoivat syödä eväitä. Saan kolmannen rokotteeni tammikuussa.

Toivoisin omaavani uskon, että kaikki menee hyvin. Isälleni palavat aina punaiset valot. Sellainen asenne periytyy helposti vaikka näyttöä on siitäkin, että silloin tällöin valo on vihreä.

Illalla teen tämän matkan vastakkaiseen suuntaan.

3 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Toivottavasti selvisit reissusta turvallisesti takaisin.

Minä juuri aprikoin lähtisinkö miehelleni matkaseuraksi Husin käynnille tiistaina. Hän pääsee lopultakin näyttämään silmän alaluomella leviävää basalioomaa, joka oli tarkoitus leikata jo kolme kuukautta sitten. Olisi hauska kuljeskella Tuomaan markkinoilla ja muualla sillä välin kun mies tapaa kirurgin, mutta enpä tiedä. Uudellamaalla omikron on nyt leviämässä eikä tee mieli saada jouluksi tartuntaa, lievääkään.
Minä löysin uuden mallin FFPP2:sta. Se on matalampi kuin se suodatinpussimalli, kolmesta vaakasuorasta palasta tehty, yläosa, keskipala ja alaosa, todella hyvin muotoiltu. En haluaisi enää käyttää muita, joita meillä harmikseni on paljon ostettuna. Ajattelin jopa, että näitä voisi pestä, jos viitsii kerätä. Pesupussiin vain ja muun pyykin joukkoon.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minäkin olen nähnyt ihmisten naamoilla noita kivempiä maskea. Mistäköhän niitä saisi? Tosin alan tottua suodatinpussimalliin.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Meillä näitä oli S-marketin kassojen vieressä 25 kpl:n pakkauksissa, valkoisia, mustia ja punaisia.