sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Kulmakarvat

Kokeilen uutta kestoväriä kulmakarvoihini. Olen sivellyt vaikuttavan aineen kulmiini ja näytän todella pelottavalta. Onneksi lähietäisyydellä ei ole pikkulapsia. 

Muistan potilaan, jolla oli voimakkaasti värjätyt kulmakarvat, niihinkin kehittyy riippuvuus. Jopa tarve annosten nostamiseen. 

Eräs potilas tuoksahti aikoinaan niin pahalta, että hänelle annettiin aina päivän viimeinen aika. En ole koskaan nähnyt niin likaisia vaatteita kuin hänellä. Epäilen, ettei niitä ollut pesty koskaan.  Saattaahan olla, ettei minkäänlaisia pesumahdollisuuksia edes ollut. Eivätkä kaapit pursuilleet vaihtovaatteita. Hengitin vastaanoton ajan suun kautta ja kun hän poistui, avasimme kaikki ikkunat. Pidensin kontrolliväliä kuukaudella. 

Useinmiten potilaat tuoksuivat saippualta, deodorantilta ja puhtailta vaatteilta. Joskus he sanoivat "Olen hikinen, sillä tulen suoraan töistä", mutta siitä huolimatta he eivät tuoksuneet muulta kuin edellä mainituilta.  

Poistin aineen kulmakarvoistani ja huomaan, että vaikutusaikaa on ehdottomasti pidennettävä.  En toisaalta halua näyttää Leonid Iljitš Brežneviltäkään, joten pitää vielä titrata.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No, jos ei Leonid-malli kelpaa, kuis olis Frida Kahlo esikuvaksi? Olihan hän oikein taitelija.

Tietysti voisit kokeilla Marxismia, mallia Groucho. Samettia naamaan vaan. Vai käyttikös se plankkia, ei oikeita tekoviiksiä kumminkaan, eikä viiksiä.

Tietysti voisit kokella vuoropäivinä plankkia malli Kalko / Groucho. olis naapureillakin jutun aiheta.

ITC-ukkeli

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Areenasta muuten löytyy dokkari Frida Kahlosta.