maanantai 28. helmikuuta 2022

Nappi

Sodassa on yksi "hyvä" puoli. Korona tuntuu nyt pikkujutulta. Kukaan ei kirjoita tai puhu pandemiasta. Vähän samaan tapaan kuin silloin kun pää on kipeä ja lyö itseään vasaralla sormeen ja päänsärky unohtuu. 

Olemme saaneet THL:n Mika Salmisen tilalle Ulkopoliittisen instituutin johtajan, Mika Aaltolan.  On tietysti hienoa, että Mika S saa hengähtää, mutta väärästä syystä. Asiantuntija-Mikat todistavat, että Mikat ovat saavuttaneet asiantuntijaiän.  

Ydinaseetkin on nyt mainittu ja asiantuntijat ovat sanoneet, ettei sitä kannata panikoida. Mistä sitten pitää hermostua? Olen viettänyt lapsuuteni ydinsodan pelossa, joten tämä triggeröi melkoisen ahdistuksen. Lapsena jo kuulin, että jonkun rasvainen sormi saattaa lipsahtaa sille napille vahingossakin. Vaikka humalassa. Kun neuvostopäättäjien punaisia poskia ja verestäviä silmiä katsoi, se tuntui ihan realistiselta mahdollisuudelta. Amerikkalaisten ydinasenappi oli taas milloin minkäkin sotahullun varassa. Koko ajan oltiin napin painalluksen päässä maailmanlopusta.

Sodassa on vain huonoja puolia.  Sota on tragedia meille kaikille. Yksi huono puoli on se, että tärkeä IPCC:n uusi ilmastoraportti on jäänyt sodan jalkoihin. Nykyään tuntemamme miellyttävän elämän vaikeutuminen saattaa olla muutaman asteen päässä.

Jos minulla olisi sodanlopettamisnappi, niin painaisin sitä. Leppoisaa talvilomapäivää!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä! Katsoin juuri viime viikolla 7-vuotis ystävänikirjaa vuodelta -82 ja siellä kohtaan ”Inhoan” yleisin vastaus oli ”sotaa” tai jopa ”ydinsotaa”. Ja nämä vastaukset olivat juuri lukemaan ja kirjoittamaan oppineiden vastauksia. Tätä oli kylmä sota 80-livulla.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Jännä, miten jo lapset pohtivat sotaa. Huoleton lapsuus taitaa olla paikkansa pitämätön usein toistettu klisee.

Erikoiset Asiantuntijat kirjoitti...

Mieleeni nousee tuo sama muisto. Ystäväkirjaan kirjoitettiin kohtaan "Mitä inhoan/pelkään" usein, että hämähäkkejä ja sotaa.