perjantai 8. joulukuuta 2023

Joulukalenteri (8.luukku)

Historioitsijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että sellainen henkilö kuin Jeesus on elellyt, mutta ei kukaan tiedä milloin hän tarkalleen syntyi. Raamattu on jäänyt minulta lukematta, mutta Jeesuksen syntymäpäivää ei kuulemma mainita kyseisessä kirjassa. Joulun tienoo tuntui aikoinaan sopivalta ajankohdalta (siinä taisi olla joku pakanallinen juhla). Päiväkin alkoi niillä main pidentyä, joten sopi Jumalan pojan syntyä. 

En ota kantaa uskonasioihin, vaikka nykyään kirkkoon kuulunkin. 

Jos Jeesuksen syntymäpäiväksi olisi merkitty vaikka toinen helmikuuta, olisivat joulukuun loppupuolella syntyneet saaneet pitää syntymäpäivänsä ihan kuin muutkin lapset, mutta se olisi ollut menetys helmikuun alussa maailmaan tulleille. 

Meillä kotona puhuttiin joulupukista, tontuista ja Urho Kekkosestakin enemmän kuin Jeesuksesta, joten en ole alan erityisosaaja. 

Luen Sirkka Turkan koottuja runoja, joten saatte tämän päivän joulukalenterin luukusta Turkan Jeesus-runon, joka ei mielestäni ole rienaava vaan sympaattinen.  Ei tässä olla Uutta testamenttia polttamassa. 

Jeesus se käveli tietä hyräillen itseksensä:
tilituli tilimeni, 
tuo tyhjätasku.
Kun hän lopulta oli valmis
hän levitti kätensä tyhjät
ja sanoi kansalle.
Olen tehnyt itselleni moninkertaiset maailmanloput
ja nyt olen väsynyt.
Mutta menkää te
ja olkaa rauhassa ja lempeät
kuin täti Annan perunat. 

Sirkka Turkka, Mies joka rakasti vaimoaan liikaa


2 kommenttia:

Saint Peppone - Järkkyneen mielen luostari 2,0 kirjoitti...

Jostain olen lukenut että tutkijat ovat sitä mieltä että Jeesus syntyi kesällä ja jostain syystä se siirrettiin joulun kohdalle, suurimpana syynä lienee tuo mainitsemasi pakanajuhla jota joulun aikaan vietettiin. Mene ja tiedä. Väitettäänhän että kuolleen meren kääröjäkin on löydettyjen lisäksi vielä löytämättä koska näissä löydetyissä on viitteitä teksteihin joita ei siis vielä ole löydetty. Ties mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ehkäpä historia tarkentuu tai sitten se menee uusiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Historiallisen Jeesuksen tarkkaa syntymäpäivää tuskin pystytään mitenkään selvittämään. Suurin osa tutkijoista pitää kuitenkin todennäköisenä, että syntymä ajoittuisi vuosien 4-6 jaa. (tai huvittavasti 4-6 jKr.) välille.

Sen sijaan Jumalan poikana pidetyn Jeesuksen syntymäpäivä on vuodesta 345 asti tiedetty tarkkaan: tuona vuonna paavi Julius I julisti, että syntymäpäivää juhlitaan vastedes joulukuun 25. päivä.

Niihin aikoihin jumalia tuli ja meni Rooman valtakunnassa varsin tiuhaan tahtiin, koska vain vajaat sata vuotta aikaisemmin oli keisari Aureliaus päättänyt, että samainen 25.12. on voittamattoman auringonjumalan päivä (Sol Invictus). Toki jo vanhastaan roomalaiset olivat viettäneet talvipäivänseisauksen aikana riehakkaita Saturnalia- juhlia.

Myöhemmin osoittautui, että päivämäärä oli hyvin valittu, koska myös muinaiset germaanit juhlivat talvipäivänseisausta. Juhlista ei sentään tarvinnut luopua, vaikka vanhat jumalat menivätkin vaihtoon!