perjantai 18. huhtikuuta 2014

Raskasta laiskottelua

Pitäisikö kirjoittaa aamulla vai illalla. Iltaan mennessä joutaa miettimään mitä kertoa, aamulla ei ehdi, kirjoittaa vaan. Nyt kun olen oppinut kymmensormijärjestelmän sormet kiitävät nopeammin kuin ajatus.

Lapsuus on ihmiselämän synkintä aikaa. Lapsena ei koskaan tiedä mitä voi tapahtua, kukaan ei kerro mistä kaikessa on kyse. Välillä tuntuu samalta kuin aikuisesta, joka aavistaa, että naapurimaan joukot kerääntyvät rajalle, muttei ole ihan varma asiasta. Lapsena ei saa itse päättää oikein mistään, ei vaatetuksesta, ei siitä mitä syö eikä milloin haluaa nukkua. Murrosiässä vartalo on vääränlainen, kukaan ei rakasta ja maailma on epäreilu paikka. Sitä se on kyllä edelleen. Olen elänyt perheessä, jossa ei mitään tiukkoja rajoja asetettu, miksi olisikaan, sillä olin niin tottelevainen, että mummo käski muiden ottaa minusta esimerkkiä. Minä tietysti itkin, koska en tiennyt mitä esimerkki tarkoittaa. Näitä juttuja kerrottiin aikuisten kutsuilla ja huvittavalle käytökselleni naurettiin ystävällisesti. En pitänyt siitä ja päätin, etten koskaan tule sanomaan, että lapsuus on huoletonta aikaa.

Keski-ikä on ehdottomasti parasta aikaa ihmisen ja varsinkin naisen elämässä tai naisen elämästä teidän jotain, sillä satuin syntymään naiseksi. Olen erittäin tyytyväinen sukupuoleeni. En ole kiinnostunut jalkapallosta, raveista, Tekniikan maailma lehdestä tai monikansallisen pörssiyhtiön johtajuudesta. Keski-ikäisenä saan vihdoin tehdä mitä haluan. Toisin kuin joskus luulin, en vieläkään ole varma mitä se lopulta on.

Lapsena haaveilin, että saisin nukkua vaatteet ylläni, ettei aamulla tarvitsisi pukeutua, sillä se on niin vaivalloista. Varsinkin jalkojen sovittelu sukkanhousujen lahkeisiin oli hankalaa. Kun homma vaikutti vihdoin onnistuvan, sukkien jalkaterät osoittivat kantapäitä kohti.  Halusin nukkua kylpyammeessa ja kerran sitä yritinkin, mutta huomasin, että amme oli varsin epämukava paikka viettää yönsä, vaikka olinkin pehmustanut sen huolellisesti peitoilla. 

Yritän viettää laiskaa päivää, rahjustan aamutakissa, lueskelen, katselen välillä Teemalta Jerusalem 24 tuntia spektaakkelia. On hienoa, että meillä on Teema, ainoa foorumi, jossa jotain tällaista voi toteuttaa ja ilman mainoskatkoja. Laiskottelu vaatii lujaa luonnetta. Se vaativaa ja hyvin raskasta. En pysty tähän enää vaan lähden lenkille.


8 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kun on keski-ikänen ukonreuhake, tulee lääkäri ja kieltää kaiken hauskan ja epäterveellisen.

Mieluummin nautin lyhyestä elontiestä kaikkine kiellettyineen ja iloineen, kuin terveenä ilman iloa satavuotiaaks.

Merja kirjoitti...

Laiskottelussa on minusta oikeastaan oleellista se, että voi tehdä mitä haluaa tai olla tekemättä. Useimmin kuitenkin päätyy tekemään jotain, mutta se ei tunnu työläältä, kun se on oma valinta. Ajattelen, että sellaista olisi eläkeläisen elämä.
Berliinistä on tullut joskus kauan sitten samanlainen ohjelma, 24 tuntia berliiniläisten elämää. Seurasin sitä löyhästi, sillä joskus entisessä elämässäni ravasin siellä useinkin.

Kaisa kirjoitti...

Keski-iässä nainen huomaa, että maailmalle voisi koko ajan sanoa mitä ajattelee, tehdä mitä huvittaa. Mutta miksi vasta silloin?

Mahtaako X-kromosomin haara kulua pois 50. ikävuoteen mennessä ja siitä tulee Y?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Seuraan Jerusalem-ohjelmaa hyvin löysästi, sillä kävin ulkoilemassakin.

Kaisa: kun tietäisi. En ole mitenkään hyvä ilmaisemaan tahtoani vieläkään.Onneksi kuitenkin elämässä on erilaisia vaiheita.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Tai pitääkö kuitenkin sanoa löyhästi eikä löysästi, ei kuitenkaan tiukasti.

Merja kirjoitti...

Jerusalem on koukuttava. Eikä tarvitse pelätä äkkinäisiä jounenkäänteitä.

Merja kirjoitti...

Siis juonen-

sorvatar kirjoitti...

Se berliiniläisistä kertova sais kyllä tulla uudelleen... Katselin Jerusalemia myös löyhästi.

Ja delhiläisistä saisi myös tulla vastaava sekä vähän jok paikasta. Mielenkiintoisia.