Päässäni on ahdasta

"Menin itseeni, oli ahdasta. Tulin pois" (Torsti Lehtinen)

Edellä mainittu on viisaasti ja humoristisesti sanottu. Päässäni on yhtä ahdasta kuin varpailla juhlakengässä. Pääkopassani ei kukaan voi viihtyä pitkään, sillä melko pian alkaa ohimoiden kohdalta puristaa.

Eilen oli pakko mennä Tampereen filharmonian konserttiin. Konsertissa kuulimme Wagneria (Pitkäperjantain ihme oopperasta Parsifal), Aulis Sallista (Neljä laulua unesta) sekä Anton Brucknerin sinfonian. Konsertin johti Hannu Lintu, johon minulla oli suora näköyhteys. Mies väänteli naamaansa, levitteli käsiään laajassa kaaressa ja steppasi. Hän oli hieman pelottava. Brucknerin jälkeen kapellimestari näytti tyytyväiseltä. 

Käyn aina konsertin väliajalla varmuuden vuoksi vessassa. Tunnen Tampere talon vessojen sijainnit erinomaisesti. Aloittelija tekee yleensä alkeellisen virheen ja jonottaa naulakon viereiseen vessaan: siihen menee koko väliaika, eikä ehdi nauttia viinilasillista. Liukuportaiden alla ikäänkuin kellarissa on yksi suurehko vessa, joka on selvästi parempi valinta. Aulasta Sorsapuistosaliin kävellessä oikealla on vessoja,  mutta kun siltä kohtaa kääntyykin vasemmalle ja laskeutuu portaita, löytyvät vapaat eriöt varmemmin (naistenvessan keskimmäinen automaattihana ei toimi, joten sen alla on turha käsiään heilutella). Sorsapuistosalissa on omat vessansa, joihin on myös laskeuduttava portaita. Kakkoskerroksessa, ravintolassa sijaitsevat vessat, joihin on useinmiten jonoa.

Kuuntelin radiosta kirjallisuusohjelmaa, jossa haastateltiin Petri Tammista, joka kuuluu suosikkeihini. Kuuntelin ohjelmaa vain pätkittäin, sillä ruskistin samalla jauhelihaa. Kärventyvä liha piti kovaa meteliä, enkä kuullut kaikkea mitä kirjailija sanoi. Tamminen sanoi kuitenkin jotain sen tyyppistä, että kun on sanonta, että raha tulee rahan luo, niin myös menestys tulee menestyksen luo. Toisaalta pelko tulee pelon luo ja epäonnistuminen epäonnistumisen tykö. Epäilen, että tässä on perää. Epäonnistuja ikäänkuin manaa epäonnistumisen luokseen ja onnistuja taas porskuttaa ottamatta epäonnistumisen mahdollisuutta edes huomioon, luo uskoa muihinkin ja onnistuu taas.

Anneli Kanto sanoo: "Kirjoittaessa itseä ei saa verrata muihin. Kirjoittavaa minäänsä pitää kohdella hyvin ja ystävällisesti, sitä ei saa potkia päähän!" Minusta tuo on hyvin sanottu. Poimin netistä. Käsikirjoituksessani on 160 liuskaa, josta olen kovin hitaana ja mielikuvituksettomana kirjoittajana melkein ylpeä.