Charleville Ave

Juuri kun opin toimimaan Dublinissa (vetämään vessan, kiskomaan ovenkahvoista niiden työtämisen sijaan, välttelemään törmäyksiä vääristä suunnista kaahaavien ajoneuvojen kanssa ja juoksemaan kadun yli punaisilla valoilla), piti lähteä kotiin.

Kaikki ovat varmasti tietoisia siitä, että Irlannin valuutta on euro. Minä ja matkaseurani M emme sitä tienneet, vaan menimme vaatimaan Helsingin lentoaseman rahanvaihdosta olettamaamme valuuttaa (Irlannin puntaa). Tiskin takana istui nuori nainen ja mies, jotka ilmoittivat, ettei heillä ollut moista valuuttaa tarjolla. He ehdottivat, että vaihtaisimme Englannin puntia, jotka olisivat käypää rahaa Irlannissakin. Onneksi vaihdoimme vain 30 puntaa. Tyhmempi luulisi, että moinen seikka olisi rahanvaihdon työntekijöiden tiedossa. Viisaampi turisti tietäisi tietysti etukäteen Irlannin valuutan.

Asuimme Dublinissa Liffey- joen pohjoispuolella, joka on se huonompi puoli ja erittäin likainen. Asuntomme sijaitsi vanhan rivitalomaisen rakennuksen kellarissa, jonne meidät ohjasi reipas emäntämme Fiuonnoula. Talon takana kitusi pieni puutarha ja lähellä kukkivaa community gardenia saivat kaikki lähiseudun asukkaat käyttää. Fiuonnoula nautti ihanan keväisestä päivästä yhteispuutarhassa ja juhlat jatkuivat yläkerrassamme kolmeen asti yöllä. M ei saanut nukutuksi, mutta minä hämmästytävää kyllä nukuin hyvin. Fiounnoula pyysi meteliä nöyrästi anteeksi ja toi meille miellyttävän pullon valkoviiniä, kylmäsavulohta, sitruunan ja leipää. Annoimme anteeksi.

Vaatimaton majamme koostui kahdesta huoneesta ja pienestä keittiöstä. M nukkui makuuhuoneessa ja minä olohuoneen levitettävällä sohvalla, peitot olivat paksut, painavat ja ihanan lämpimät. Huoneiden välistä ovea peitti haalistunut verho. Olohuoneen nurkassa seisoi pieni ruokapöytä, jonka ääreen oli asetettu kaksi tuolia. Huoneen nurkkaa koristi toimimaton televisio ja seinään nojasi kirjahylly. Hyllyn alla lattialla lojui kasa joulukoristeita. Aloimme heti mielessämme kalustaa kämppää, josta olisi saanut pienin ponnistuksin oikein viehättävän.

Jos halusi suihkuun, piti painaa olohuoneen seinässä olevaa katkaisinta, jolloin lämmin vesi alkoi virrata. Samalla asumuksen patterit lämpesivät tulikuumiksi. Vessaa emme osanneet vetää, ennenkuin emäntä kävi meille toimen demonstroimassa (sitä ennen kaadoimme pyttyyn vettä pastakattilalla). Opastuksen jälkeenkin vetäminen välillä onnistui ja välillä ei. Pöntöllä oli oma järkkymätön irlantilainen tahtonsa. Käydessäni vessassa ennenkuin Fiuonnoula lähti viemään meitä lentokenttäbussin pysäkille, vetäminen onnistui puhtaasti. M ja minä tuuletimme voittoani irlantilaisesta vessanpytystä.

Keittiön kattolamppu ei toiminut, joten valaistus hoitui pöytälampulla, joka oli nostettu keittiön kaapin päälle. Jääkaapin oven saranapuoli olisi kannattanut vaihtaa, sillä nyt ruokatarvikkeet oli pakko asetella hyllylle kaapin oven yli kurottelemalla. Keittiöön oli ystävällisesti varattu maitoa, kahvia, leipää, kinkkua, kananmunia ja tuoremehua. Haarukoita oli useita, mutta veitsiä vain yksi, joten oli kätevintä syödä aamiaista vuorotellen.

Fiounnoula ohjasi meidät ensimmäisenä iltana lähellä sijaitsevaan italialaiseen ravintolaan, joka oli mainio. Ravintola oli tungettu täyteen kahden hengen pöytiä, joita tarvittaessa yhdisteltiin suuremmille seurueille. Ruoka oli yksinkertaista, maukasta ja halpaa. Vessakäynnillä näin keittiön lattialla valtavan kattilan tomaattikastiketta. Voi kun Suomessa voisi olla tällaisia paikkoja, joissa ihan tavalliset ihmiset voisivat syödä, eikä kaikki olisi niin hienoa ja säädeltyä. Emäntämme sanoi, että jos italialaiseen ei mahdu, voimme ottaa annokset mukaan ja syödä ne läheisessä pubissa. Pubi oli jonkunlaisen suojelun alainen ja koristeltu purjehdusrekvisiitalla. Baaritiskillä istui tukevia miehiä shortseissaan sekä huteria vanhoja miehiä, pöydissä terhakat mummot ja muutama nuorempi nainen ja mies siemailivat olutta.

Italialaiseen ravintolaan, pubiin ja bussipysäkille päästäkseen oli ylitettävä nelikaistainen erittäin vilkas katu. Lähin suojatie liikennevaloineen oli kaukana. Sitäpaitsi moiset valot vaihtuivat niin harvoin jalankulkijoiden eduksi, että oli sama ylittää tie mistä vaan. Ylityksessä olivat tarpeen toimivat aistit, jalat, kylmähermoisuus ja kuolemaapelkäämätön asenne. Irlantilaisista kehittyy erinomaisia pikajuoksijoita, sillä hitaat karsiutuvat nopeasti. Toivon, että ne pubin papat asuivat samalla puolella tietä kuin Cusack's.

Muutamassa päivässä alkaa halpa majoitustila kaikkine  puutteineen tuntua kodilta.

Jatkuu.