Torso

 Tommi Kinnunen kirjoittaa Parnassossa esikoiskirjan julkaisemisesta. Hän  sanoo romaanin olevan kuin tatuointi: siitä ei pääse enää koskaan eroon. Vähän samaa on blogikin, vaikka sen poistaisi, niin se pysyy jossain nettiavaruudessa kuin punaviinitahra valkoisessa paidassa.

Pyhäjärven selät ovat vapautuneet jääkannesta. Tampereen kaupunki on istuttanut narsisseja suuriin ruukkuihin. Riskipeliä. Kukat ovat edelleen hengissä. Lenkkeilijät ja heidän koiransa etenevät kävelyteitä kuka hitaasti madellen, sauvoilla viuhtoen tai kahden ja puolen tunnin maratonaikaan tähdäten. Minäkin tein sen pakollisen sunnuntailenkin tai eihän se pakollinen ole.

Heittelen sängylle tavaroita: hiustenkuivaajan, adapterin, passin, shampoota, hoitoainetta ja kaikkea mitä saattaa muutaman päivän matkalla tarvita. Kohta kaivan matkalaukun esille. Laitan tavarat laukkuun ja otan ne pois. Pakkaan uudelleen, lisään jotain, poistan jotain. Teen sitä huomiseen puoleen päivään saakka.

Toivon, ettei lentokapteenimme tai perämiehemme ole suisidaalinen. Ihmiselo on vähästä kiinni: jos se lentokapteeni olisi käynyt Barcelonan lentoaseman vessassa, niin olisiko käynyt niinkuin kävi.

Anonyymi nimittää minua matalaksi, elähtäneeksi torsoksi. Omaperäinen luonnehdinta, jopa huumorintajuinen. Olen mielelläni matala, elähtänyt torso.