Olen menossa ensi viikolla ystävän kanssa Dubliniin. Halvat lennot on ostettu ja lentämistä alettu hyvissä ajoin stressata. Siis minä olen alkanut stressata.
Hankimme edullisen yksityismajoituksen Airbnb:ltä. Tämä on jo kolmas kerta kun majoitun sitä kautta ja tähän asti kokemukset ovat olleet loistavia. Nyt en saa toistuvista viesteistä huolimatta yhteyttä majoittajaan. En ole tosin vielä yrittänyt soittaa hänelle, ujona suomalaisena jätän puhekontaktin viimeiseksi keinoksi.
Näin viime viikolla Klaus Härön elokuvan Miekkailija. Elokuva on tositarina virolaisesta Endel Nelisistä, joka joutuu lähtemään Leningradista tietyistä syistä, joita en paljasta, ettei elokuva menisi piloille. Miekkailijana kilpaillut Endel päätyy liikunnanopettajaksi Haapsaluun. Miehen on pakko järjestää koululaisille kerhotoimintaa ja niinpä hän alkaa opettaa heille miekkailua. Ensin lapset miekkailevat puukepeillä, kunnes saavat oikeat välineet ja miekkailu alkaa hiljalleen sujua. Opettaja saa samalla lopulta kontaktin oppilaisiinsa.
Elokuvan pahis on koulun rehtori, joka yrittää lopettaa miekkailukerhon työläislapsille sopimattomana. Rehtori myös selvittelee Endelin menneisyyttä ikävin seurauksin.
On elokuvassa rakkaustarinakin, mutta lapset vievät koko shown olemalla ihania. Suosikkini on Marta, jonka katse kertoo arkuudesta, mutta samalla voimakkaasta tahdosta.
Miekkailija on verkkainen, kaunis ja vanhanaikaisella tavalla viehättävä elokuva (elokuvan tapahtumat sijoittuvat 50-luvulle). Virolaisten puhetta on hauska kuunnella. Hyvinhän elokuvassa lopulta käy ja itkettää niinkuin Härön elokuvissa kuuluukin.
Alastalon sali on edennyt rivakasti toiseen osaansa. Ensimmäisessä osassa, joka päättyy Alastalon isännän ja Pukkilan sanalliseen mittelöön, on kymmenen lukua. Toinen osa alkaa yhdennellätoista luvulla, jonka kirjailija tiivistää näin: "Totivesi kannetaan saliin, ja Härkäniemi niinkuin muutkin, ja varsinkin
eräs, saavat taas mielikseen katsella Siviä-neitosta salissa, jopa
peilinkin pohjilta. Muutakin mukavaa sattuu, kuten esimerkiksi sitä,
että Krookla pelastaa itselleen rommilasin melkein sekoittamattomana ja
että Pukkila pääsee liikkumaan komeasti". Hurja meno siis jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti