On vielä reilu kolme viikkoa töiden alkuun. Näen työunia, joissa en muista lääkkeiden nimiä, en löydä työhuoneeseeni ja saan moitteita pomoltani. Kolmen viikon loma tuntuu ihanan pitkältä, mutta yhdeksän kuukauden vuorotteluvapaalla sama rupeama muuttuu säälittävän lyhyeksi.
Olen saanut kirjoitettua käsikirjoitukseni päätökseen. Se ei tarkoita sitä, että se olisi valmis. Miksi teksti tuntuu joka toinen päivä ihan kelvolliselta, mutta joka toinen päivä se on täyttä paskaa? Onneksi on mahdollisuus lähettää opelle vielä 40 sivua luettavaksi. Hän on kylläkin ihan liian kiltti: tähän dialogia, tähän kuvausta, liian lyhyitä lauseita.
Olen opetellut työssäni tiivistämään tekstin minimiin, mutta nyt pitäisi kuvata ihmisen ulkonäköä, huonetta tai kaupunkimaisemaa. Olen oppinut korrektisti vaikenemaan ihmisen ulkonäöstä ja tässä tapauksessa siitä kertomista yhtäkkiä toivotaan. Olen maininnut korkeintaan sukupuolen, pituuden ja painon: nainen 48 v, 160 cm ja 120 kg. Tästä voi tietysti jo päätellä jotakin, mutta tarkat mitat sopivat huonosti kaunokirjalliseen tekstiin. Olen voinut kertoa, että potilaan iholla on psoriasisläikkiä, varvasväleissä sieni-ihottumaa tai taipeissa ekseemaa. En ole voinut kirjoittaa, että kasvojen iholla on ryppyjä, mutta olen voinut mainita miehen näyttävän ikäiseltään. Jos potilaspapereihin sanelee "ikäistään huomattavasti nuoremman näköinen nainen", saa keski-ikäisen ja sitä vanhemman naispotilaan ikionnelliseksi.
6 kommenttia:
Mulla on ihan sama homma kirjoittamani tekstin suhteen. Joku päivä joku kohta on älyttömän hyvä ja viikon kuluttua valmista vedettäväks pytystä viemäriin.
Pasi Ilmari Jääskeläinen on käsittääkseni keksinyt käsitteen nimeltä Paskatekstikeiju. Se käy aina öisin paskomassa tekstin täyteen.
Minulla lukee yhdessä epikriisissä "asiallisesti käyttäytyvä nainen". Luin sen siellä lääkärissä, hihkaisin "Wuhuu" ja nostin kädet ilmaan voitonmerkiksi.
Yksi lääkäri kysyi joskus oireistani: "Onko ollut äkillistä painonpudotusta?" Vastasi itse ihan heti perään puolestani "Eipä taida olla ollut." Ihan oikea päätelmä.
Tämä ei nyt kuulu tähän alkuperäiseen aiheeseen enää mitenkään, paitsi että ihan varmasti ei ole paska se teksti, ja hienoa että on valmis. Mutta muistui mieleen tositarina porilaissyntyisestä ystävästä, joka joutui munuaiskivikipeänä helsinkiläiseen ensiapuun ja koetti urheasti keventää tunnelmaa ehdottamalla lääkärille diagnoosiksi että "jospa siellä on vaan pumppa hukassa?" (satakuntalainen synonyymi ilmavaivoille). Kotiuduttuaan sai kotiinsa epikriisin, jossa luki "alkuun sekavia puhuva potilas".
-Vappu (en onnistu puhelimelta kirjautumaan oikeakuvaiselle google-tilille)
Neuvolan tädit kirjoittivat hyvinkin kuvailevia tekstejä lapsista. Olishan se aikuisestakin kiva kuulla olevansa ponteva, reipas tai iloisesti hymyilevä...
Reipas ja ponteva ikäisensä näköinen nainen, jonka tekstiä Paskatekstikeiju käy jatkuvasti sabotoimassa ojentautui juuri siskonsa televisiohuoneeseen nukkumaan tai ainakin kieriskelemään kyljeltä toiselle. Kiitos hauskoista kommenteista.
Lähetä kommentti